Sata 3.0 tuo flash-levyihin vauhtia

Sata 3.0 tuo flash-levyihin vauhtia

Flash-pohjaiset ssd-levyt ovat jo nyt perinteisiä kiintolevyjä nopeampia. tänä vuonna niiden nopeus kasvaa entisestään, kun levyissä otetaan käyttöön viime vuonna hyväksytty sata 3.0 -väylätekniikka.

Sata 3.0 mahdollistaa datansiirron muistista prosessorille kuuden gigabitin sekuntinopeudella. Aiempaan sata II -tekniikkaan verrattuna datansiirron nopeus kasvaa kaksinkertaiseksi.

Jo viime vuonna esiteltiin ensimmäiset perinteiset protokiintolevyt, joissa hyödynnettiin sata 3.0 -väylää. Testeissä uusi väylä osoittautui pettymykseksi ja johtuen mahdollisesti ohjainpiireistä kirjoitusnopeus ei ollut juuri sata II -levyjä nopeampi. Toisaalta Seagaten viime syksynä esitelty kahden gigatavun Barracuda XT -levy siirtää dataa jo sata 3.0:n kautta.

Ssd-levyissä mekaniikka ei kuitenkaan ole samalla tavoin esteenä ja levyissä voidaan paremmin hyödyntää uutta nopeampaa väylää. Sen takia Ceva on nyt tuonut tarjolle ip-lohkon, jonka ansiosta ssd-levyjen valmistajat voivat toteuttaa omat sata 3.0 -levynsä. Kaupallista saatavuutta voidaan odotella jo tämän vuoden loppupuolella.

Kolmannen polven sata-väylään pitää siirtyä jo senkin takia, että datankirjoituksessa lähestytään SATA II:n rajoja. Esimerkiksi Intelin 34 nanometrin nand-piireillä toteutetuilla ssd-levyillä luvataan 250 megatavun lukunopeuksia. Tätä pidemmälle sata II ei veny.

Sata 3.0 näyttää myöhästyvän Intelin emolevyiltä, mutta flash-kiintolevyille tekniikka on tulossa. Sen myötä dataa saadaan liikkumaan levylle teoriassa jopa 600 megatavun nopeudella.

Prosessori

Tagit: flash, sata, ssd
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös