Selainvalikon yllätys: Explorer ei laskenutkaan

Google Chrome suurin voittaja
Selainvalikon yllätys: IE ei laskenutkaan

Windowsin selainvalikkoa on levitetty Euroopassa nyt muutaman viikon ajan. Statcounter-yhtiön mukaan vaikutukset ovat olleet varsin erikoisia. Joissain maissa Microsoftin Explorer-selaimen käyttö on laskenut yllättävän paljon. Kokonaistilanne on kuitenkin aivan toisenlainen.

Microsoft alkoi levittää EU:n kilpailuviranomaisten vaatimaa selainvalikkoa maaliskuun alusta lähtien. Nettikäytön mittareita kehittävä Statcounter kertoo useille tiedotusvälineille, että monissa maissa valikko on aiheuttanut selviä muutoksia.

Windowsin oletusselaimen Internet Explorerin käyttö on aiemminkin ollut laskussa, mutta vauhti on monissa maissa kiihtynyt. Ranskassa Explorer on laskenut helmikuun lopun jälkeen 2,4 prosenttia, mikä on yli tuplasti viime kuukausia enemmän.

Saksassa Explorer laski 0,9 prosenttia, Italiassa 1,3 prosenttia ja Britanniassa 0,9 prosenttia. Laskuvauhti oli näissä maissa kaksin tai jopa kolminkertainen aiempiin kuukausiin verrattuna.

Koko Euroopassa Explorer ei olekaan juuri laskenut

Nämä luvut huomioon ottaen koko Euroopan tilanne on suorastaan kummallinen. Statcounter kertoi Computerworld-lehdelle, että koko Euroopassa Explorerin käyttö laski vain 0,05 prosenttia. Viimeisen vuoden ajan keskimääräinen kuukausilasku on ollut 0,33, eli lasku itse asiassa hidastui. Tilanne saattaa tosin vielä muuttua kun selainvalikko leviää Euroopan joka nurkalle.

Suurimpia voittajia näyttävät olevan Google Chrome ja Opera. Firefoxin käyttö on sen sijaan laskussa.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös