Selvitys: Suomessa noin 33 000 iPhonea, alle 200 iPadia

AdMobin selvitys kertonee laitteiden vähimmäismäärän
Selvitys: Suomessa noin 33 000 iPhonea, alle 200 iPadia

(Päivitetty 31.5.2010 klo 15:07. Korjattu tietoja AdMob-mittauksesta.)

Apple iPhonen myynti on rajoittunut Suomessa TeliaSoneralle, joka ei ole paljastunut sen myyntimääriä. Arvauksia on kuitenkin esitetty. Tuore arvio saadaan mobiilimainontayhtiö AdMobilta, joka on oman selvityksensä pohjalta laskenut verkostossaan Suomessa olleen huhtikuussa ainakin 33 000 iPhonea, yli 10 000 iPod touchia ja vähän alle 200 iPadia.

AdMob-korostaa kuitenkin, ettei selvitystä voi pitää iPhonen markkinan arviointia, koska se perustuu vain AdMob-sivustojen seurantaan. Niiden määrä vaihtelee suuresti maittain.

admob-logo

Selvitys voi kertoa iPhone- ja iPod touch -laitteiden vähimmäismäärän lisäksi laitteiden keskinäisestä suosiosta.

Useimmissa maissa iPhonea on noin kaksin verroin iPod touchiin nähden, mutta suosio vaihtelee. Esimerkiksi Kanadassa iPod touch on selvityksen mukaan iPhonea suositumpi.

Vähäinen iPadin käyttäjämäärä Suomessa on helppo uskoa, sillä laitetta ei vielä myydä täällä, vaan sitä on pitänyt hankkia melko hankalasti Yhdysvalloista asti.

Mobiilimainontayhtiö AdMob on siirtymässä Googlen omistukseen.

Sen AdMob Mobile -mittauksessa on mukana 23 000 mobiilisivustoa ympäri maailmaa. Mittauksen perusteella tehtyjen arvioiden luotettavuutta on epäilty erityisesti siksi, että AdMobia on enemmän käytössä USA:ssa kuin Euroopassa.

TeliaSonerasta ei haluttu kommentoida Tietokoneelle AdMobin arvion oikeellisuutta . Teleyhtiö pitää kiinni siitä, ettei iPhonen myyntimääriä paljasteta.

Hakemisto- ja hakuyhtiö Fonecta on aiemmin arvioinut, että Suomessa olisi noin 30 000 iPhonea. Suurimpien arvioiden mukaan laitteita olisi Suomessa noin 50 000.

Symbian ylivoimaisesti suosituin Suomessa

Apple iPhonen käyttäjämääriä voi suhteuttaa siihen, että Suomessa on Aalto-yliopiston teleoperaattoreiden kanssa toteuttaman vuosittaisen mittauksen perusteella noin miljoona Symbian S60 -alustan älypuhelinta.

TeliaSonera on kuitenkin arvioinut, että iPhonella käytetään mobiilidataa kolminkertaisesti esimerkiksi Nokia N97:ään verrattuna, ja keskimääräinen kuukausilaskukin on iPhone-asiakkailla noin 70 euroa eli yli kaksinkertainen kaikkien asiakkaiden keskiarvoon nähden.

AdMob on arvioinut myös Android-käyttäjien määrän, mutta taulukossa ovat mukana vain maat, joissa käyttäjiä arvioidaan olevan yli 10 000, eikä Suomi odotettavasti vielä yltänyt tähän.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös