Sensuuri menee pois – ja tulee taas?
Elokuvien ja videoiden ennakkotarkastuksesta on väännetty pitkään kättä Suomessa. Opetusministeriön lausuntopyyntö aiheesta on vaihteeksi erittäin positiivista luettavaa, koska siinä peruslähtökohtana on valtiollisen ennakkosensuurijärjestelmän purkaminen.
Kyse on tosin kai osittain ajan tuottavuushengen tavoitteiden täyttämisestä, sillä yritysten olisi jatkossa vastattava oman materiaalinsa tarkastamisesta eli prosessista koituvista kuluista.
Joka tapauksessa sananvapausmielessä kyse on merkittävästä parannuksesta verrattuna aikaisempaan. Samalla kyse on myös realiteettien tunnustamisesta, sillä nykyinen järjestelmä ei ollut enää uskottava Internet-ympäristössä, missä raja-aitojen pystyttäminen ei tunnetusti ole helppoa. Tämä lienee myös sopiva aasinsilta viikon toiseen kuumaan sensuuriuutiseen ts. Google teki sen mitä lupasikin ja lopetti hakukoneensa sensuroimisen Kiinassa.
Ratkaisu oli myös tyypillistä “Googlea” koska A) siinä jätetään Kiinan vastuulle sensuroinnin toteuttaminen (Kiina voi blokata halutessaan Hong Kongiin menevät kyselyt) ja näin kevenettiin yhtiön kuormaa ja B) päätökselle saatiin todella suuri kansainvälinen positiivinen mediahuomio.
USA:ssa asiaa ehdittiin jo hyödyntämään myös poliittisesti. Kongressin asiaa koskevassa kuulemisessa (live-video) Google ja GoDaddy, joka kieltäytyi kanssa yhteistyöstä Kiinan viranomaisten kanssa, saivat kehuja ...








