Seuraa kotisi sähkönkulutusta tuntitasolla netissä

Seuraa kotisi sähkönkulutusta tuntitasolla netissä

Helsingin Energia on avannut uudenlaisen Sävel+-nettipalvelun, joka kertoo kotien sähkönkulutuksen parhaimmillaan jopa tuntien tasolla. Kaikki asiakkaat voivat seurata sähkönkulutustaan ainakin kuukausitasolla.

Yhtiö kertoo, että uusi raportointipalvelu on saatavana kaikille sähkön ja kaukolämmön käyttäjille. Yksityiskohtaisin tuntitasoinen palvelu on aluksi saatavilla talouksille, joissa on etäluettavat mittarit.

Helsingin Energian tavoitteiden mukaan melkein kaikki Helsingin kantakaupungin alueen sähkömittarit on vaihdettu etäluettaviksi tämän vuoden aikana. Tämä tarkoittaa noin puolta Helsingin sähkömittareista.

Suunnitelmien mukaan kaikki Helsingin sähkömittarit ovat etäluennan piirissä vuonna 2013.

Jos kotona ei ole etäluettavaa mittaria, palvelussa on kuitenkin kuukausitasoista kulutustietoa.

Sävel+-palvelun voi kirjata omia tavoitteita energiankulutukselle ja seurata miten tavoitteet toteutuvat. Omaa kulutusta voi myös vertailla muihin samantyyppisiin talouksiin.

Energiayhtiön mukaan tavoitteena on saada kuluttajat miettimään omaa sähkönkulutustaan ja keinoja energiansäästöön.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös