Seuraavaksi Apple valloittaa yritykset

Yhä useampi yritys antaa nykyisin työntekijöiden valita työkalunsa.

Apple on muutamassa vuodessa kääntänyt sellaiseen kiitoon, ettei moni olisi uskonut. Lompakollaan äänestävät yksityisasiakkaat ovat ottaneet Applen tuotteet suosioonsa, mutta yritysrintamalla on ollut hiljaisempaa. Tämäkin on muuttumassa, kertoo Forresterin tekemä tutkimus.

Applelle yrityksiin pääseminen oli pitkään hankalaa. Työntekijä saattoi saada pöydälleen Macin, jos kykeni sen tarpeen erityisen hyvin esimerkiksi työnsä graafisella luonteella perustelemaan. Muille tietohallinto kantoi yhtenäisen konekannan ja ylläpidon helppouden nimissä samanlaisia Windows-pc:itä. Firmojen hyväksymät älypuhelimet olivat Suomessa nokialaisia, muualla muita, mutta eivät missään nimessä viihdelaitteiksi tuomittuja iPhoneja.

Forrester toteaa, että pohjoisamerikkalaisista ja länsieurooppalaisista suurista yli 1 000 työntekijän yrityksistä jo 46 prosenttia antaa työntekijöilleen mahdollisuuden käyttää Macia. Kaksi vuotta aiemmin luku oli vain 30 prosenttia. 46 prosenttia ei kerro aivan koko totuutta, sillä tietohallinto tukee Maceja vain 30 prosentissa firmoista.

Näyttää siltä, että iPad on kääntänyt yrityspäättäjien päitä tehokkaasti. Maailmanlaajuisessa tutkimuksessa 27 prosenttia vastaajista kertoo, että työnantaja tukee iPadeja ja 31 prosenttia on ottamassa ne tuen piiriin.

Forresterin tutkimusraporttia on esitellyt esimerkiksi ReadWriteWeb.

Tagit: Apple, Forrester, iPad, Mac
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös