Siunatut palvelimet hyrräävät kirkon alla Helsingissä

Academican energiatehokas palvelinsali vihittiin käyttöön
Siunatut palvelimet hyrräävät kirkon alla Helsingissä

Maailman ekotehokkaimmaksi mainittu palvelinsali vihittiin käyttöönsä Helsingissä perjantaina. Sananmukaisesti vihittiin, sillä Academican palvelinkeskuksen käyttöönottoa juhlisti ortodoksipappi Isä Markku. Palvelinsalin osoite on sama kuin Uspenskin katedraalin, mutta palvelimet hurisevat peruskallion sisällä kirkon alla.

Sijaintinsa lisäksi Uspenskin konesaliksi nimetyn palvelinkeskuksen tekee mielenkiintoiseksi sen tekniikka, joka on saanut tunnustusta ja herättänyt paljon mielenkiintoa Suomen ulkopuolellakin. ”Uskon, että olemme tehneet jotakin merkittävää”, totesi vihkiäistilaisuudessa Academican toimitusjohtaja Jarmo Tuovinen.

Isä Markku rajattuna 200

Isä Markku toi Helsingin ortodoksiseurakunnan lahjana konesaliin ikonin.

Helsingin Energian kanssa toteutettu ratkaisu on erittäin energiatehokas. Sen arkkitehtuurin ansiosta hukkalämpö saadaan otettua tarkoin talteen, mikä vähentää jäähdytystarvetta. Välttämättömästä jäähdytyksestä huolehtii energiayhteyden kaukojäähdytysverkosto. Hukkalämpö puolestaan ohjataan kaukolämpöverkkoon lämmittämään helsinkiläisten koteja.

Energiayhtiön puolelta projektista vastannut Juha Sipilä korostaa, että jäähdytysratkaisun ansiosta konesalin sähkölasku pienenee merkittävästi: ”Normaalin konesalin elinikäisistä kokonaiskuluista jäähdytyskustannukset muodostavat runsaan neljänneksen. Tässä konesalissa ne ovat vain kymmenisen prosenttia.”

Kiuas jää kakkoseksi

Academican johtaja Matti Roto vertasi palvelinten tuottamaa hukkalämpöä saunan kiukaisiin: ”99 prosenttia konesalin käyttämästä energiasta muuttuu hukkalämmöksi. Sata palvelinkaappia, joissa on 42 palvelinta kussakin, tuottaa saman verran lämpöä kuin 300–400 kiuasta.”

Hukkalämmön lasketaan parhaillaan riittävän 500 omakotitalon lämmittämiseen.

Uspenskin konesaliin on asennettu nuo satakunta kaappia, tosin vain osa on tällä hetkellä varustettu palvelimilla. Tyhjillään ne eivät ole pitkään, sillä Jarmo Tuovisen mukaan koko palvelinkeskuksen kapasiteetti on myyty ja käytössä ensi vuoden puolella.

Energiayhteistyön lisäksi kumppanuus Helsingin Energian kanssa on tuottanut muutakin etua. Kaikki konesalin tietoliikennekaapeloinnit on voitu toteuttaa energiayhtiön syvällä peruskalliossa kiemurtelevan tunneliverkoston kautta – niitä kaapeleita ei toheloinkaan kaivinkoneurakoitsija pysty katkomaan.

Uspenskin konesali sai jo viime keväänä arvostetun kansainvälisen it-alan Green Enterprise -palkinnon.

Academica palvelimet rajattu 468
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös