SkySQL avaa avoimen koodin pilvipalvelun

SkySQL avaa avoimen koodin pilvipalvelun

Maineikkaan MySQL-tietokannan jalanjälkiä seuraava SkySQL on varsin erikoinen it-alan startup. Se syntyi kaksi vuotta sitten ilman omaa tuotetta, ja sen henkilökunta on hajallaan ympäri maailmaa. Silti asiakkaita on yli 300, joukossa suuriakin yhtiöitä. Nyt yhtiö on julkaissut ensimmäiset tuotteensa, avoimen koodin tietokannan pilvipalvelussa ja korkean saatavuuden palvelupaketin yrityksille.

SkySQL syntyi 2010, kun avoimen koodin MySQL-tietokantaratkaisu päätyi Oraclen omaisuudeksi. Kaupan jälkeen yli puolet parhaista osaajista on häipynyt MySQL:n parista.

MySQL:n isä Monty Widenius kokosi koodaajien ydinjoukon kehittämään uutta avoimen koodin tietokantaa MariaDB:tä. Tukipalvelujen ja konsultoinnin kärkikaarti taas perusti SkySQL:n.

Virtuaalifirma matkalla menestykseen

SkySQL on hieman outo lintu jopa startupin mittapuulla. Sillä ei ollut perustettaessa yhtään omaa tuotetta eikä sillä ole pääkonttoria. Tuotteen sijasta yhtiöllä oli heti tarjota tuki- ja konsultointipalvelua MySQL-tietokannan ja pian myös MariaDB:n käyttäjille. Merkittäviä asiakkaita yritys sai nopeasti sen ansiosta, että työntekijät ovat tunnettuja MySQL-asiantuntijoita.

SkySQL_Patrik_Sallner_160x

”Olemme siinä mielessä harvinainen startup, että lähdimme liikkeelle palveluyrityksenä eikä teknologiayrityksenä, eli meillä ei ollut omaa tuotetta. Vasta nyt lanseeraamme ensimmäisen tuotteen. En tunne kovin monta menestyksekästä startuppia, jotka olisivat aloittaneet tällä vinkkelillä”, toimitusjohtaja Patrik Sallner kertoo Tietokone-lehdelle.

Alkutaival on ollut erittäin lupaava, ja menestykseen uskovat yhtiön itsensä lisäksi myös sijoittajat. Keväällä SkySQL sai mojovan neljän miljoonan euron pääomasijoituksen, ja aiemminkin se ehti saada miljoonapotteja toimintansa kehittämiseksi.

Asiakaskunta sisältää useita nimekkäitä yhtiöitä: Deutsche Telekom, Booking.com, Ranskan valtiollinen postiyhtiö, teleoperaattori Swisscom ja Saksan parlamentti.

Yhtiön palkkalistoilla on tällä hetkellä noin neljäkymmentä henkeä eri puolilla maailmaa.

”Yritys on täysin virtuaalinen, ja ihmiset tekevät töitä kotoa. Se mahdollistaa sen, että ihmiset ovat mahdollisimman lähellä asiakkaita ja että me saamme palkattua osaajia ympäri maailmaa.”

Graafinen käyttöliittymä pilvikantaan

Loogiselta jatkolta itse yrityksen virtuaalisuudelle tuntuu se, että yhtiön ensimmäinen tuotekin maistuu virtuaaliselta: MariaDB-pohjainen tietokanta pilvipalvelussa. Tarkoituksena on kannustaa pilveen yrityksiä, jotka vielä empivät pilvipalvelujen käyttöönottoa.

SkySQL_cloud-data-suite-logo-200x

”SkySQL Cloud Data Suite mahdollistaa tietokannan asentamisen ja hallinnan Amazonin pilvessä. Itse tietokanta ja työkalut ovat ilmaisia, ja ainoa, mikä maksaa, on Amazonin instanssi”, toimitusjohtaja Sallner sanoo ratkaisusta, joka syntyi kevään rahoituskierroksen siivittämänä.

Sallnerin mukaan palvelussa on lajissaan ensimmäinen graafinen käyttöliittymä tietokantaan. Ideana on se, että tietokannat voivat olla it-ammattilaisellekin melkoinen pähkinä, ellei ole perehtynyt niiden sielunelämään syvällisesti. Graafinen käyttöliittymä madaltaa hallinnan kynnystä reilusti.

”Se antaa paremmat eväät hallita tietokantaa. Isolla osalla asiakkaistamme on vaikeuksia löytää tietokantaosaajia, joten tavalliset it-insinöörit joutuvat pyörittämään tietokantoja ehkä vähän vajavaisella osaamisella”, hän sanoo.

Käyttöliittymän kautta voi hoitaa varmistukset, tietojen palautuksen, kantojen eristämisen tai uudelleenmäärittelyn. Yhden tai useamman tietokannan voi säätää siirtymään offline-tilaan hiljaisen käytön aikoina, mikä säästää rahaa.

Pilvikanta neljällä painalluksella

Itse tietokannan asennus ja käyttöönotto sujuvat hetkessä yksinkertaisella oletusnäkymällä neljällä napinpainalluksella. Valittavissa on myös monipuolisempi konfigurointiliittymä pilveen luotavien tietokantojen tarkempaan hallintaan.

Hinta ei päätä huimaa, sillä oletusarvoisesti merkitystä viiden gigatavun tietokannasta kuukausimaksu Amazonille on alle 90 dollaria. Asennus vaatii Amazonin AWS-tilin luomisen. Tietokanta on heti käytettävissä.

SkySQL:n pilvituote mahdollistaa myös korkean saatavuuden tietokantaratkaisun, minkä ansiosta yhden tietokannan ongelmat eivät tuota palvelukatkoksia. Käytössä kun voi olla useiden tietokantojen klusteri, joka voi esimerkiksi käyttää kahta eri mantereilla sijaitsevaa Amazonin pilvipalvelinkeskusta. Jatkossa samalla käyttöliittymällä voisi hallita sekä pilvessä olevaa että omalla palvelimella olevaa tietokantaa.

Palvelupaketteja eri käyttäjille

Korkea saatavuus on avainkäsite SkySQL:n uusissa sovelluspohjaisissa Enterprise Data Suitessa -palvelupaketeissa. Carrier Grade, Analytics ja High Availability -ratkaisut koostuvat MySQL-ekosysteemin johtavien teknologiatoimittajien innovaatioista.

Enterprise Data Suite tukee kolmea yleisintä MySQL-versiota, jotka ovat MariaDB, MySQL-tietokanta ja Percona Server.

"Yksi uusi paketti on lisäksi starter pack, joka on ensimmäisen ostajan mahdollisuus kokeilla palveluitamme. Se tarjoaa tuen neljään mahdolliseen kriisitilanteeseen ja vähän konsultointitukea", toimitusjohtaja Patrik Sallner selostaa.

Tarjousjakson jälkeen käyttäjä voi päättää, onko palvelu hyödyksi, ja halutessaan ostaa vuoden tukisopimuksen. Viisi MySQL-palvelinta kattavan ja 24/7-periaatteella toimivan enterprise-tuen hinta alkaa 5000 eurosta.

Patrik Sallner uskoo, että uudet palvelut saavat monet MySQL-tietokannan käyttäjät ensimmäistä kertaa harkitsemaan ulkopuolisen tarjoajan maksullisia palveluita.

"Maailmassa on noin 15 miljoonaa MySQL-tietokantojen käyttäjää, joista valtaosa on pyörittänyt tietokantaa omin neuvoin ostamatta mitään palveluja. Moni toteaa nyt, että jos jokin menee pieleen, on hyvä, jos on on palvelusopimus, joka velvoittaa korjaamaan tilanteen mahdollisimman nopeasti", Sallner sanoo.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös