Softafirmoille reittiopas rahan lähteille
Monelle aloittelevalle ohjelmistoyritykselle rahamaailma on kartoittamatonta maaperää. Suunnistamisen avuksi on laadittu ohjelmistoyritysten rahoitusopas, joka esittelee erilaisia rahoitusmenetelmiä ja vaihtoehtoja yritysten kasvun tukemiseksi.
Rahoitusopas liittyy Ohjelmistoyrittäjät ry:n ja Teknologiateollisuuden Kasvufoorumi 09 -hankkeeseen. Se kokoaa yhteen keskeiset julkiset ja yksityiset rahoitusmuodot sekä kertoo konkreettisesti, miten yritys kykenee hyödyntämään innovaatiotukijärjestelmää, kehittämään rahoituspohjaansa ja kasvamaan liikeideasta kansainväliseksi kasvuyhtiöksi.
Moneen kertaan on toisteltu, että kukoistaakseen ja kasvaakseen suomalaisen ohjelmistoyrityksen on jo varhaisessa vaiheessa tähdättävä kansainvälisille markkinoille – kotimarkkinoilla tulee äkkiä katto vastaan. Erilaiset kansainvälistymisen tulemiseksi luodut tukijärjestelmät ovat kuitenkin melkoinen ryteikkö, jonka haltuun ottamisessa oppaan toivotaan olevan avuksi.
Rahoitusoppaan voi ladata ilmaiseksi Kasvufoorumin sivustolta. Sitä jaetaan myös painettuna versiona.








