Sonera aikoo pistää mobiilidatan suurkuluttajat maksamaan enemmän
Lars Nyberg sanoi jo syyskuussa 2009, että kokonaan kiinteähintaisesta mobiilidatasta pitää luopua eniten tietoa siirtävien osalta. (Kuva: Hannu Järvinen)
Pohjoismainen teleoperaattori Teliasonera kaavailee tuovansa samat muutokset mobiilidatan hinnoitteluun Suomessa kuin Ruotsissa on jo kokeiltu. Kokonaan kiinteähintaisesta palvelusta vaihdettaisiin siihen, että eniten tietoa siirtävät joutuvat maksamaan lisää, tai kaistaa kuristetaan pienemmäksi.
Sonera myy yhä kiinteähintaista mobiilidataa eri nopeusvaihtoehdoilla.
Teliasoneran pääjohtaja Lars Nyberg otti asian puheeksi Helsingissä vieraillessaan syyskuussa 2009, mutta nyt hän nosti sen uudelleen esille tänään julkaistussa Helsingin Sanomien haastattelussa.
"On mahdotonta ajatella, että verkon kapasiteetin käytöstä laskutettaisiin suurin osa puhelumaksuilla. Eniten verkkoa kuormittavilta on perittävä korkeampia hintoja. Muuten tilanne on se, että 95 prosenttia kuluttajista maksaa kapasiteetista, josta viisi prosenttia käyttää suurimman osan”, sanoi Nyberg lehdelle.
Mobiilidata kasvaa kovaa vauhtia
Sisäiset 3g-modeemit ja "mokkulat" eli usb-modeemit kiinteähintaisen datasiirron kera ovat tehneet "mobiililaajakaistoista". Samalla verkkoliikenne on kasvanut huimasti. Kannettavalla gigatavukin siirtyy nopealla yhteydellä hetkessä.
Älypuhelimet, ja vielä enemmän kannettavien tietokoneiden 3g-mokkulat ovat moninkertaistaneet mobiiliverkkojen tiedonsiirtomäärät.
Tilastokeskuksen operaattoreilta keräämien tietojen mukaan vuoden 2009 ensimmäisen puoliskon aikana mobiiliverkoissa siirtyi dataa jo 6000 teratavun edestä. Kolme vuotta aiemmin lukema oli 100 teratavua.
Suomessakin kehitystä vauhdittaa se, että osa asiakkaista on jo vaihtanut kiinteästä liittymästä mobiiliin.
Viestintäviraston telepalveluiden käyttötutkimuksen mukaan viime vuonna jo lähes joka viides laajakaista oli mobiililiittymä. Suosituin oli yhä adsl-liittymä, yli puolella kotitalouksista. Operaattorit ovat vauhdittaneet kehitystä mainostamalla voimakkaasti kiinteähintaista mobiilidataa.
Nybergin mielestä eniten verkkoa kuormittavat käyttäjät pitää saada maksamaan suurempi osa kuluista. Nyberg huomauttaa, että eniten verkkoa kuormittavat elokuvien ja muiden isojen tiedostojen latailijat, ja tämän enemmistö maksaa laskuissaan.
Eniten matkapuhelinverkkoa ja kiinteää verkkoa kuormittaa pieni vähemmistö, joka latailee elokuvia, videoita ja muita suuria tiedostoja. Viisi prosenttia käyttäjistä saattaa viedä puoletkin verkkokapasiteetista.
Teliasonera uudisti viime vuonna Suomessakin hinnoitteluaan kampanjatarjouksella, jonka mukaan reilulla 10 eurolla kuukaudessa sai niin paljon tiedonsiirtoa kuin päätelaite kykenee siirtämään.
Ruotsissa Teliasonera on puolestaan jo kokeillut hinnoittelumallia, jossa internetyhteyden nopeus hidastuu jopa 128 kilobittiin sekunnissa tiedonsiirron ylittäessä ennalta määrätyn rajan. Nopeusrajoituksesta pääsee eroon maksamalla lisää.
Nyberg huomautti HS:n haastattelussa, että vastaavasti puheluista voi tulla liki ilmaisia, koska ne vievät vain pienen osan verkon kapasiteetista.
Teliasonera ei ole vielä päättänyt, millä aikataululla tai missä muodossa hinnoittelua muutettaisiin.
Hinnoittelu-uudistukset näyttävät kuitenkin olevan edessä. "Eihän hän (Lars Nyberg) olisi muuten ottanut asiaa toistamiseen esille”, sanoo Teliasoneran viestintäjohtaja Ahti Martikainen Tietokoneelle.
DNA ja Elisa uskovat nykyhinnoitteluun
Teliasoneran kilpailijat eivät ainakaan heti innostu Nybergin ehdotuksesta luopua nykyisistä kiinteistä hinnoista.
Elisassa ei nähdä kasvavaa mobiiliverkkojen liikennettä samalla tapaa uhkana. Johtaja Panu Lehti sanoo Tietokoneelle, että asiaan on jo varauduttu hinnoittelussa.
”Olemme lähteneet alusta lähtien nopeusluokkien mukaan hinnoittelusta. Tämä on osoittautunut toimivaksi malliksi. Uskon, että tämä on parempi kuin puuttua yhteyteen jonkun gigatavurajan jälkeen”, perustelee Panu Lehti.
Hän arvioi, että tiedonsiirtorajojen laittaminen on hankalaa, koska kuluttajan on vaikea arvioida, miten paljon on esimerkiksi gigatavu tai kolme gigatavua tiedonsiirtoa.
Panu Lehti myöntää, että hinnoittelua voidaan joutua muuttamaan, jos kuluttajien käyttäytyminen rajusti muuttuu. Kapasiteettia ei kellään ole mobiiliverkoissa rajattomasti.
DNA:n kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen kertoo, että erilaisia hinnoittelutapoja on harkittu, mutta ainakaan lyhyellä tähtäimellä muutoksia ei ole näkyvissä.
”On aika vaikea muuttaa markkinaa, kun ihmiset on totutettu kiinteään hinnoitteluun. Teknisesti se voitaisiin toteuttaa. Käytännössä lanseeraus ei olisi yksinkertainen juttu, kun nykyiseen malliin on totuttu kiinteässäkin laajakaistassa”, hän toteaa.
Väisänen arvioi, että jonkinlainen datamäärään perustuva veloitus voisi ehkä tulla vaihtoehdoksi kiinteän hinnoittelun rinnalle.








