Sonera: kohta joka toinen lasku sähköisesti

Sonera: kohta joka toinen lasku sähköisesti

Sonera kertoo onnistuneensa hyvin käännytystyössään sähköisen laskutuksen edistämiseksi. Operaattori ryhtyi esimerkiksi taannoin patistamaan laajakaista-asiakkaitaan paperilaskuista sähköisiin keppi/porkkana-menetelmällä: paperilaskusta peritään lisämaksu. Sähköisten laskujen uskotaan ohittavan paperilaskut jo ensi vuoden aikana.

”Uskon että ensi vuonna saavutamme 50 prosentin rajapyykin ja tavoitteemme on, että 2012 lopussa jo 80 prosenttia laskutuksestamme on sähköistä”, Soneran laskutusjohtaja Hannu Savolainen ennustaa.

Tänä vuonna Soneran asiakkailleen lähettämistä 20 miljoonasta laskusta noin 20 prosenttia menee maksajille sähköisinä. Laajakaistalaskuissa osuus on vielä suurempi, jo 40 prosenttia.

Yritykset ovat kuluttajia innokkaammin ottaneet uutuuden omakseen. Suurten yritysten laskuista noin 70 prosenttia lähtee sähköisinä.

”Tämä on ymmärrettävää, sillä yritysten laskuilla voi olla satoja liittymiä ja rivejä, joten paperille painettu lasku voi olla satoja sivuja. Tämän vuoden aikana sähköisen yrityslaskutuksen kasvu onkin tullut erityisesti pienemmistä yrityksistä”, Savolainen sanoo.

Hänen mukaansa kuluttaja-asiakkaista yhä useampi on tänä vuonna vaihtanut paperisista sähköisiin laskuihin. Sonera mainostaa uudemman maksutavan olevan vaivattomampi ja ympäristöystävällisempi kuin perinteinen.

Tilaa Tietokone-lehti

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös