Sonera sai purettua iPhone 4 -jonoa – 32 Gt -mallia saa yhä odottaa

30.7. käsitellyt 16 Gt -mallien tilaukset operaattorin mukaan toimitettu
Sonera sai purettua iPhone 4 -jonoa TeliaSonera aloitti iPhone 4:n myynnin yli 20 liikkeessä 30. heinäkuuta. Jo etukäteen arvioitiin, ettei laitetta saada heti kaikille asiakkaille.

(Päivitetty 6.8.2010 klo 18:16. Lisätty arvioita 32 Gt -mallin saatavuudesta.)

TeliaSonera ilmoittaa asiakkailleen saaneensa toimitettua ensimmäisen myyntipäivän 30. heinäkuuta tulleet 16 gigatavun iPhone 4 -puhelinten tilaukset, 32 gigatavun mallin tilanneet joutuvat yhä odottamaan laitettaan.

Perjantaina 6. elokuuta TeliaSonera arvioi kuitenkin, että 32 gigatavun mallia voidaan toimittaa vasta 16. elokuuta alkavalla viikolla, eli noin kahden viikon päästä.

Taloussanomien Itviikko kertoi tiistaina, että TeliaSoneran verkkokauppa tukkeutui iPhone-ruuhkan takia, minkä seurauksena tilauksia ei saatu tallennettua tulojärjestyksessä järjestelmään. Näinpä laitteita on lähtenyt teknisen hämmingin vuoksi siinä järjestyksessä, kun tilauksia on saatu sisään. Perjantaina tehty tilaus ei auttanut, jos se ei tallentunut.

Alun perin TeliaSonera arvioi, että iPhonea saadaan Suomeen alkuun joitain tuhansia kappaleita, ja ettei puhelinta välttämättä heti riitä kaikille ostajille.

Teleoperaattori ei paljasta iPhonen myyntimääriä tai miten monia iPhone 4 -puhelimia tähän mennessä on tilattu ja toimitetu.

Viestintäjohtaja Timo Saxen kuitenkin sanoo, että saatavuuden pitäisi olla parempi, eikä kuukausien viiveitä viime vuoden iPhone 3G S:n lanseerauksen tapaan pitäisi tulla. Saxenin mukaan tämän hetken tilanne näyttää siltä, että laitteet saadaan muutamissa viikoissa.

TeliaSonera on avannut iPhone-toimituksia varten oman infosivun, ja operaattori tiedottaa tilanteesta myös Facebook-sivullaan.

Julkisuudessa on kohuttu myös iPhone 4:n antenniongelmasta. Puheluiden ja datayhteyksien on väitetty katkeavan, jos puhelinta pidetään kädessä tietyssä asennossa. Timo Saxen kertoo, ettei TeliaSoneralle ole tullut asiasta asiakkailta valituksia.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös