Sony ei korvaa mitään Linux-tuen poistosta
Viihdekonserni Sony ei aio korvata asiakkaille Playstation 3 -pelikonsolin kohuttua Linux-tuen poistoa. Pelaajat ovat vaatineet yhtiötä ja konsolin jälleenmyyjiä vastuuseen kaupan purkamisesta, sillä konsoli ei enää toimi ostohetkellä luvatulla tavalla.
Tiettävästi EU:n kuluttajasuojasäännösten mukaiseen korvaushakemukseen on taipunut ainakin verkkokauppa Amazon, joka korvasi asiasta valittaneelle asiakkaalle noin 20 prosenttia konsolin myyntihinnasta. Myös muiden kauppiaiden on kerrottu seuranneen Amazonin esimerkkiä.
Jälleenmyyjien on uskottu perivän palautetun summan Sonylta, jonka toimet ovat aiheuttaneet korvausvaatimukset. Valmistaja on kuitenkin nyt ilmoittanut, ettei aio korvata pelaajille tai kauppiaille mitään Linux-tuen poistosta.
Sony: säännöksiä ei ole rikottu
Sonyn Englannin pr-osaston päällikkö David Wilsonin mukaan yhtiö ymmärtää pienen asiakasjoukon turhautuneisuuden. Wilsonin mukaan yhtiö ei kuitenkaan ole rikkonut yhtään säädöstä, sillä konsolin myyntipakkaus ja ohjekirja eivät viittaa Linuxin käyttöön. Sen sijaan mukana on merkintä, joka oikeuttaa Sonyn vaihtamaan ohjelmisto- ja järjestelmämäärityksiä ilman ennakkovaroitusta.
Englantilaisen Thinq-verkkolehden haastatteleman Wilsonin mukaan Amazonin päätös korvata asiakkaille noin 72 euroa Linux-tuen katoamisesta ei ole lakisääteinen. Sonyn kannan mukaan ainoa vaihtoehto Linux-käytön jatkoon on jättää konsoli päivittämättä, mikä kuitenkin vaikeuttaa laitteen käyttöä pelikonsolina.
Sonyn tietoturvasyillä perustelema Linux-tuen poisto on paisumassa pr-osaston painajaiseksi. Vihaiset pelaajat ovat keskusteluryhmissä kertoneet tulistuneensa yhtiön päätöksestä. Monet ovat ilmoittaneet jättävänsä päivityksen väliin ja jatkavansa pelaamista kilpailevan Microsoftin Xbox 360 -konsolilla.








