Sony ja Microsoft päivittävät taas konsoleitaan
Microsoft ja Sony ovat aloittaneet pelikonsoliensa tuoreiden päivitysten jakelun. Nettipalvelun kautta jaettavat päivitykset muokkaavat laitteiden ohjausohjelmistoa.
Sony paljasti päivityksen merkittävimmät muutokset jo maaliskuussa. Eniten kiistaa aiheuttanut muutos liittyy Linux-tuen poistamiseen. Päivityksen jälkeen Linux-käyttöjärjestelmän asennus ja käyttö ei enää onnistu.
Pelaajafoorumeilla Sonyn uusi päivitys on otettu vastaan kylmäkiskoisesti. Raporttien mukaan päivityksen asentamisessa on esiintynyt runsaasti ongelmia, ja pahimmillaan koko konsoli on hyytynyt asennuksen aikana tai sen jälkeen. Suurimmalla osalla pelaajista päivitys on kuitenkin toiminut ongelmitta.
Microsoftin päivityksen merkittävin muutos liittyy ominaisuuteen, jonka avulla käyttäjä voi lisätä konsolin tallennustilaa usb-tikun tai -kiintolevyn avulla. Rajatonta tallennustilaa päivitys ei kuitenkaan lupaa, sillä uutta lisätilaa saa kahdella massamuistilla maksimissaan 32 gigatavun verran.
Päivityksillä uusia ominaisuuksia
Nykykonsolit ovat kehittyneet päivityksien avulla merkittävästi. Virallisen lanseerauksen jälkeen ohjelmistomuutoksilla on parannettu laitteiden ominaisuuksia sekä käytettävyyttä.
Microsoftin konsolin käyttöliittymä on uusittu päivityksillä kokonaan. Mukaan on tuotu myös tuki Facebookin ja Twitterin kaltaisille sosiaalisille verkostopalveluille. Kilpaileva Sony on uudistanut laitettaan päivityksillä vieläkin enemmän, ja nettilatauksena saadaan pian tuki esimerkiksi 3d-elokuville.








