Spotify sai haastajan: Rara.com aloitti Suomessakin
Rara.com houkuttelee käyttäjiä, jotka eivät ole teknisesti edistyneitä. Täkynä on myös tarjoushinta: 99 sentin kuukausimaksu kolmelta aloituskuukaudelta.
Tällä hetkellä suosituin musiikin suoratoistopalvelu Spotify sai tiistaina uuden haastajan, kun brittiläinen Rara.com aloitti toimintansa 16 maassa. Vain kuukausimaksulla toimiva palvelu on myös suomalaisten kuluttajien käytettävissä. Tulokas kertoo havittelevansa käyttäjikseen ennen muuta suuria massoja, joille digitaaliset musiikkipalvelut ovat jääneet vieraiksi.
Rara.com on nyt saatavilla 16 maassa ympäri Eurooppaa sekä Yhdysvalloissa. Tämän viikon loppuun mennessä saatavuus ulottuu jo 23 maahan. Maalistalla mitattuna palvelu nousee kerralla maailman laajimmaksi.
Kohderyhmäkseen tulokas kertoo musiikkifanit, jotka eivät ole teknisesti osaavia. Markkinarakoa pitäisi riittää, sillä palvelun tekemän kyselyn mukaan 60 prosenttia kuluttajista on vieläkin vailla kokemusta digitaalisesta musiikkipalvelusta.
”Ihmiset ovat halukkaita maksamaan, mutta heitä hämmentävät liian tekniset tai tylsät palvelut, jotka näyttävät Excel-taulukoilta”, palvelun johtaja Rob Lewis sanoo.
Hänen mukaansa kuluttajien suuri enemmistö ei ole vieläkään ottanut digitaalisen musiikin kulutuksessaan askelta cd-levystä eteenpäin. Verkosta ladattava tai striimattava musiikki on yhä monille vierasta.
”Rara.com on ollut kehitteillä 18 kuukautta ja sinä aikana olemme tehneet paljon töitä sen eteen, että palvelu olisi uskottoman helppo käyttää. Meillä on ollut jopa isoäitejä käyttämässä sitä”, Lewis kertoo.
Toisto selaimessa tai mobiilisovelluksella
Spotifysta Rara.com eroaa monella tavalla. Mitään ilmaisversiota mainoksilla ei ole saatavilla eikä kappaleita voi ostaa. Palvelua varten ei ole mitään tietokoneeseen asennettavaa sovellusta, vaan käyttö tapahtuu vain selaimella ja vaatii Flash-laajennuksen.
Mobiililaitteissa tarvittava sovellus on alkuun saatavilla vain Android-alustalle. Lähiviikkoina luvassa ovat sovellukset niin iOS- kuin Windows Phone -laitteille.
Palvelussa on valmiita soittolistoja toistavia eri tyylilajien "radioasemia".
Täkynä Rara.comilla on aluksi hinnoittelu: kuukausimaksu on ensimmäiset kolme kuukautta vain 99 senttiä tai 1,99 mobiiliversion kanssa. Sen jälkeen hinnat ovat täysin samanlaiset kuin Spotifylla: kuukausimaksu on 4,99 euroa eli sama kuin Spotifyn Unlimited-versiolla. Mobiilikäytön saadakseen on maksettava 9,99 euroa, kuten Spotifyn Premium-versiossa.
Houkuttimena Rara.comin käyttöliittymä on hyvin graafinen. Tavanomaisen musiikkikirjaston toiston lisäksi palvelussa on eräänlaisia radioasemia, joissa on palvelun toimittajien ja vierailevien tähtien kokoamia eri tyylilajien tai eri mielialojen soittolistoja. Grammy-voittaja Imogen Heap on ensimmäinen vierailija.
Yli 10 miljoonaa kappaletta
Musiikkia voi poimia yli 10 miljoonan musiikkikappaleen valikoimasta, joka on räätälöity maakohtaisesti. Joka viikko luvataan tuhansia uusia kappaleita suurilta ja pieniltä levymerkeiltä.
Musiikin pakkauslaadusta ei kerrota tarkkoja tietoja. Ainoastaan mainitaan, että palvelu käyttää Dolby Pulse -formaattia, joka palvelun väitteen mukaan on vaikea erottaa cd-laadusta. Pocket-lint.comin mukaan striimit käyttävät eaac+ -koodausta ja bittivirta on vaatimattomasti 48–72 kilobittiä sekunnissa.
Tulokkaan takana on Omnifone-yhtiö, jolla on jo vankka kokemus musiikin verkkovirtaustoistosta. Se vastaa Sonyn sekä Blackberry-älypuhelimien valmistajan RIMin musiikkipalveluista.
Ensi vuodesta alkaen Rara.com on tulossa HP:n kannettaviin tietokoneisiin oletusarvoisena musiikkisoittimena. Palvelun johtajan Rob Lewisin mukaan tammikuun CES-messuilla on tulossa lisää julkistuksia kumppanuuksista laitevalmistajien kanssa, ja vihjailevasti hän korostaa autoalan merkitystä.








