Spotifyn uutuus: ohjelmia musiikkipalveluun
Suosittu musiikkipalvelu Spotify on esitellyt kiinnostavan uutuuden. Palvelusta tulee alusta sovelluksille. Spotify Apps -ohjelmat lisäävät palveluun ominaisuuksia, samaan tyyliin kuin vaikkapa sovellukset Facebookissa.
Spotify Apps on tullut käyttöön ensimmäisten sovellusten kera. Ne laajentavat palvelun toimintaa. Sovellusten käyttö vaatii toistaiseksi Spotifyn Apps Preview -version lataamisen, yhtiö kertoo blogissaan.
Tarjolle tulivat esimerkiksi Last.fm-palvelun ja Rolling Stone -lehden sovellukset, joiden avulla voi löytää uutta mielenkiintoista musiikkia.
Jos Spotify-käyttäjä haluaa nähdä soitetun kappaleen sanat, hän voi käyttää uutta TuneWiki-sovellusta. Songkick-ohjelma taas kertoo, missä kyseinen artisti esiintyy lähiaikoina.
Moodagent-ohjelma auttaa käyttäjää löytämään Spotifysta musiikkia, joka sopii hänen sen hetkiseen mielentilaansa. Tarjolla on muitakin sovelluksia.
Spotifysta toivotaan suosittua sovellusalustaa
Spotifyn mukaan tämä on vasta alkua. Yhtiö toivoo, että monet muutkin yhtiöt ja sovelluskehittäjät innostuvat luomaan ohjelmia palveluun.
Sovellukset ovat aluksi ilmaisia eikä niissä ole mainoksia. Erilaisia tulomalleja saatetaan kuitenkin harkita tulevaisuudessa.
Spotify on musiikkipalvelu, jossa voi kuunnella vapaasti musiikkia joko mainosmallilla tai kuukausimaksua vastaan. Yhtiön mukaan sillä on nyt kymmenen miljoonaa aktiivista käyttäjää, joista 2,5 miljoonaa maksaa kuukausimaksua.








