Spotifysta artisteille vain karkkirahaa
Lukuisat musiikin ystävät ovat todenneet Spotifyn mainioksi palveluksi: rajattomasti hyvää omavalintaista musiikkia pienellä kuukausimaksulla tai ilmaiseksi mainosten kuuntelua vastaan. Asiakkaille se onkin mainio, mutta artisteille lystistä irtoaa lähinnä karkkirahaksi luonnehdittavia hippusia.
Useat artistit ovat valittaneet asiasta koko Spotifyn olemassaolon ajan, ja moni on päätynyt vetämään tuotoksensa kuulumattomiin. Viime päivinä runsaasti huomiota maailman tiedotusvälineissä on saanut tapaus Lady Gaga, josta kertoi lähinnä Teostoa Ruotsissa vastaava Stim.
Spotifyn alkuaikojen suurin hitti oli Lady Gagan Poker face, jota kuunneltiin viiden kuukauden aikana miljoona kertaa. Nyt kerrotaan, että Spotify tilitti noista miljoonasta taide-elämyksestä noin 220 euroa vastaavan summan. Tämänkin artisti joutuu jossakin suhteessa jakamaan levy-yhtiönsä kanssa.
Toisaalta tämäkin korvauksen suuruus tai pienuus on suhteellinen asia. Stimin mukaan tilitys olisi ollut vielä huomattavasti niukempi, jos miljoona ihmistä olisi kuunnellut kappaleen radiosta. Jaettavaksi tulee kymmenisen euroa, jos biisi soi suositussa noin miljoona kuulijaa keräävässä radio-ohjelmassa. Miljoonasta laittomasta latauksesta ei puolestaan olisi Lady Gagan säästöpossuun kilahtanut killinkiäkään.








