Stephen Hawkingin aivot ”hakkeroidaan”
Stanfordin yliopistossa kehitellyn laitteen avulla on tarkoitus pystyä siirtämään maailmankuulun fyysikon aivojen aivoaallot tietokoneen tulkittaviksi. Hawking on suostunut vapaaehtoiseksi uuden järjestelmän kokeilussa.
Neurovigil-yhtiön markkinoiman iBrain-laitteen avulla on tarkoitus tallentaa aivoaaltoja ja muuntaa ne tietokoneen avulla jälleen ymmärrettäviksi. Hawking on suostunut koekaniiniksi, sillä hänen pitkälle edennyt Lou Gherigin tauti estää hänen tehokkaan kommunikointinsa.
Nykyään Hawking käyttää käyttämänsä puhesyntetisaattorin ohjaamiseen infrapunasilmälaseja jotka tunnistavat hänen poskiensa liikkeen.
”Tarkoituksenamme on ohittaa Hawkingin ruumis ja periaatteessa hakkeroida hänen aivonsa”, kommetoi iBrainin kehittänyt tohtori Phillip Low. Itse laite on pään ympärille asetettava, sensorien täyttämä ”hattu”.
Hawking on jo koekäyttänyt laitetta. Tällöin häntä pyydettiin ajattelemaan miltä tuntuisi kun käsi rutistettaisiin tiukkaan nyrkkiin. Tohtori Lown mukaan aivosignaalissa näkyi tällöin selvä muutos.
Tulevaisuudessa nyt kehiteltävää laitetta voitaisiin käyttää apukeinona esimerkiksi vaikeasti halvaantuneiden puheenmuodostuksessa.








