Stonesoft listasi tietoturvatrendit
Tietoturvayhtiö Stonesoftin mukaan vuodesta 2012 on tulossa kehittyneiden ja jatkuvien uhkien sekä valtioiden välisen hakkeroinnin vuosi. Myös kehittyneet haittaohjelmat nostavat päätään. Tietoturvarikosten vuoksi saatetaan myös menettää ihmishenkiä.
Stonesoft listasi aiemmilta vuosilta tuttuun tapaan viisi pääkohtaa, jotka uhkaavat niin yrityksiä kuin tavallista netinkäyttäjää seuraavan vuoden aikana.
1. Verkkorikolliset kehittyvät yhä taitavammiksi
Stonesoftin mukaan verkkorikollisia on tulevaisuudessa yhä vaikeampi jäljittää ja saada kiinni. Huolta nostattavat etenkin sellaiset verkkorikokset, joista ei kuulla julkisuudessa. Myös aineettoman pääoman ja valtiotason tiedon vuotamista vieraiden valtioiden ja rikollisorganisaatioiden käsiin on syytä pelätä.
2. Poliisi käy vastaiskuun
Poliisin suhtautuminen verkkorikollisuuteen käy yhä vakavammaksi. Toivomuslistalla on myös, että verkkorikollisia jäisi entistä enemmän kiinni. Pelkona tosin on, että merkittävät oikeudenkäynnit jäävät käymättä niin kauan kuin joillain valtioilla on intressi suojella merkittävimpiä verkkorikollisryhmiä.
3. Kehittyneet evaasiotekniikat suuri uhka
Erityisesti virusten ja haittaohjelmien jakelutekniikat – kuten kehittyneet evaasiotekniikat (AET) – tulevat olemaan suuri uhka. Niin kauan kuin organisaatiot eivät huolehdi ohjelmistojensa päivityksistä eivätkä siitä, että virustorjuntaohjelmistot ovat aina ajan tasalla, harmia koituu uusien virusten lisäksi myös vanhoista, esimerkiksi Conficker-haittaohjelmasta.
4. Varmenteiden luotettavuus kärsii
Palvelinvarmenteiden luotettavuudessa tullaan kohtaamaan yhä enemmän ongelmia. Ensinnäkin tietomurrot lisääntyvät niin sanottujen Man in the Middle -hyökkäyksien eli välistävetohyökkäyksien sekä haittaohjelmien käyttäessä aitoja juurivarmenteiden (root certificate) allekirjoituksia.
Toiseksi odotettavissa on runsaasti keskustelua koko varmennejärjestelmän tulevaisuudesta. Vuonna 2012 saattaa seurata myös lisää varmenteita myöntävien auktoriteettien konkursseja. Lisäksi monet varmennehyökkäykset, jotka viimeisen vuosikymmenen ajan ovat kohdistuneet pc-selaimiin, ovat nyt osoittautuneet tehokkaiksi mobiiliselaimia vastaan.
5. Tietoturvaongelmat uhkaavat ihmishenkiä
Viimeinen ennuste osoittautuu Stonesoftin toiveiden mukaan vääräksi. Sen mukaan vuonna 2012 saatetaan ensimmäistä kertaa menettää ihmishenkiä tietoturvarikosten vuoksi. Yhtiön mukaan nähtäväksi jää, johtuuko se SCADA-teollisuusjärjestelmiä vastaan tehdyistä hyökkäyksistä vai esimerkiksi sairaaloiden automatisoitujen lääkejakelujärjestelmien haavoittuvuuksista.








