STUK: Langattomista verkoista ei vaaraa
STUKin mukaan kotien wlan-tukiasemien lähetystehot ovat niin alhaiset, ettei niistä tarvitse olla huolissaan, vaikka kotona näkyisivät naapureidenkin tukiasemat.
Kodeissa ja toimistoissa on nykyisin tyypillisesti ainakin yksi 2,4 gigahertsin wlan-tukiasema, ja naapureidenkin verkot kuuluvat kerrostaloissa yleensä toisiin asuntoihin. Säteilyturvakeskus (STUK) saa wlan-verkkojen riskeistä usein kyselyitä, mutta syytä huoleen ei ole, vakuutetaan Säteilyturvakeskuksesta. Arvio perustuu Pohjoismaiden viranomaisten yhteiseen kannanottoon.
Islannin, Norjan, Ruotsin, Suomen ja Tanskan säteilyturvallisuusviranomaisten tekemässä selvityksessä tarkasteltiin matkapuhelintukiasemien, radio- ja tv-lähettimien, langattomien wlan-verkkojen ja muiden kiinteiden lähettimien aiheuttamia taustakenttiä. Viranomaiset tulivat siihen tulokseen, että nämä alittavat selvästi kansainväliset altistumisrajat.
Selvityksen mukaan taustakentille altistuminen jää selvästi alle sadasosaan altistumisrajoista, jotka kansainvälinen komissio ICNIRP (International Commission on Non-Ionizing radiation Protection) on asettanut.
ICNIRP:ssa on laajasti toimialan asiantuntemusta, mutta sitä on arvosteltu siitä, että kännykkäyhtiöt ovat päässeet vaikuttamaan liiaksi säteilyrajoihin ja tutkimusmenetelmiin.
Pohjoismaiset viranomaiset luottavat kuitenkin ICNIRP:iin ja katsovat, ettei ole tarvetta toimenpiteisiin taustakenttien pienentämiseksi. STUKin sivuilla on luettavissa kannanotto (pdf).
STUKin mukaan kännykän käytön säteilyvaikutus ihmiseen on paljon suurempi kuin langattomien tukiasemien aiheuttama säteily taustalla. Tutkimusinsinööri Tommi Toivonen STUKista sanoo, että kännykän aiheuttama säteilykuormitus voi olla 1000- tai 10 000 -kertainen wlan-tukiasemaan nähden.
Tukiaseman aiheuttama kuormitus pienenee sadasosaan jo, kun tukiasema on metrin päässä.
Toivosen mukaan myöskään kännykkäverkkojen tukiasemista ei tarvitse olla huolissaan, koska suuritehoiset tukiasemat ovat korkeissa mastoissa, ja kaupungeissa rakennusten seinillä olevat tukiasemat ovat huomattavasti alempitehoisia.
Kännykänkin säteilylle altistusta voi pienentää olennaisesti, kun puhelinta ei pidä aivan pään vieressä. Tässä auttavat hf-kuulokkeet.
STUK kuitenkin huomauttaa, että kännykkäverkkojen tukiasemaverkoston harventaminen voi johtaa säteilykuormituksen kasvamiseen, koska matkapuhelin joutuu käyttämään suurempia lähetystehoja.
Säteilyturvakeskuksen mukaan aiemmin annetut ohjeet langattomien verkkojen ja kännyköiden turvallisuudesta ovat ajan tasalla.
Niiden mukaan kännyköiden ei uskota aiheuttavan terveydelle haittaa, mutta lasten kännykän käyttöä suositellaan silti rajoitettavan. Lapset ovat alttiimpia säteilyn mahdollisille haittavaikutuksille, koska aivot vielä kehittyvät.








