Stuxnetin tarina yhä hurjempi: ekspertti murhattiin, uusi kohde

Stuxnetin tarina yhä hurjempi: ekspertti murhattiin, uusi kohde Kuva: Symantec.

Maailman monimutkaisimman haittaohjelman Stuxnetin tarina käy yhä hurjemmaksi. Iran myöntää nyt, sen ydinohjelman sentrifugeja on sabotoitu. On myös paljastunut, että Stuxnetilla on toinenkin hyökkäyskohde. Lisäksi eilen maanantaina murhattiin iranilainen professori, joka erään lähteen mukaan oli Iranin tärkein Stuxnet-asiantuntija.

Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad on tiedotusvälineiden mukaan (esimerkiksi BBC) myöntänyt julkisesti, että Iranin viholliset ovat onnistuneet sabotoimaan uraanin rikastamiseen käytettyjä sentrifugeja. Presidentin mukaan vahinko oli "rajattua", ja sen toistuminen on estetty.

Atomienergiajärjestö IEAE on aiemmin kertonut, että Iranilla on pitkään ollut ongelmia sentrifugien kanssa. Niitä on saattanut hajota satoja. Stuxnet sabotoi sentrifugeja nostamalla hetkellisesti niiden nopeutta. Ilmiselvä tavoite oli hajottaa laitteita, ja isku näyttää onnistuneen.

Rikastettua uraania voidaan käyttää ydinreaktorin polttoaineena – tai ydinpommissa.

Stuxnetilla toinenkin kohde

Stuxnetin koodin tutkimuksissa on havaittu, että haittaohjelmalla on ilmeisesti toinenkin kohde. Saksalainen Stuxnetia tutkinut asiantuntija Ralph Langner kertoo hyökkäyksen toiminnasta blogissaan. Hyökkäys sabotoi monimutkaisella tekniikalla toista prosessia.

Langner epäilee, että kyseessä ovat Iranin Bushehrin ydinvoimalan turbiinit. Ei ole tietoa, onko hyökkäys onnistunut.

Iranin ydintekniikan asiantuntija murhattiin eilen

Eilen maanantaina Iranin pääkaupungissa Teheranissa tehtiin kaksi hyökkäystä maan ydintekniikan asiantuntijoita kohtaan. Toinen uhreista tapettiin, toinen haavoittui vakavasti.

Tiedustelu-uutisiin keskittynyt nettipalvelu Debka kertoo, että sen lähteiden mukaan hyökkääjät murhasivat professori Majid Shahriarin. Debkan mukaan hän oli Iranin tärkein Stuxnet-asiantuntija. Hänen murhansa vaikeuttaa Iranin työtä, kun se yrittää estää uusia iskuja.

Iran syyttää iskuista maan vihollisia, erityisesti Israelia ja länsimaita.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös