Suomalaiset kärjessä tietoturva-asioissa
Microsoftin tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat hyvin ajan tasalla tietoturva-asioista. Euroopan komission Tietoturvapäivänä julkistetun Euroopan kattavan tutkimuksen tuloksien mukaan jopa 85 prosenttia suomalaisista pitää ohjelmistonsa päivitykset ajan tasalla.
Altistuminen tietoturvariskeille tapahtuu kuitenkin yhä useammin sosiaalisten verkostojen kautta ohjelmistopohjaisten uhkien sijaan. Erityisesti identiteettivarkauksilta suojautumisessa ollaan usein hakoteillä, vaikka kone olisikin muuten suojattu palomuurilla, virustorjuntaohjelmilla ja vahvoilla salasanoilla.
"Suomi on perinteisesti sijoittunut hyvin, kun on mitattu yleisen viestintäverkon teknistä turvaa ja verkon ylläpitäjien ripeyttä tietoturvaloukkausten käsittelyn suhteen. Tästä olemme olleet syystäkin ylpeitä, mutta hieman on jäänyt askarruttamaan, miten tietokoneen ja verkon käyttäjien oma tietoturva on Suomessa hoidettu. Microsoftin kyselytutkimus antaa arvokasta lisätietoa, joka auttaa meitä kehittäessämme omaa valistustoimintaamme”, kertoo Viestintäviraston tietoturvayksikön CERT-FI:n päällikkö Erka Koivunen.
Omat toimet tärkeitä
Tutkimus kertoo, että vain puolet kyselyyn vastanneista muuttavat sosiaalisissa palveluissa yksityisyysasetuksiaan ja vain 29 prosenttia käyttää urkinta- ja selainsuodattimia. Suomessa vastaavat lukemat ovat 45 ja 40 prosenttia ja virustorjuntaohjelmisto löytyy 90 prosentilta käyttäjistä.
“On tärkeää muistaa, että käyttäjät voivat omilla toimillaan suojata identiteettinsä, tietonsa ja koneensa valtaosalta verkon riskeistä. Valtaosa meistä osaa jo jättää epäilyttävät sähköpostin liitetiedostot avaamatta, mutta kuinka moni osaa ja viitsii ottaa käyttöön verkkourkintaa estäviä suodattimia ”, kysyy Microsoftin tietoturva-asiantuntija Kimmo Bergius.
Tutkimuksen päätulokset Suomessa (suluissa koko Euroopan tulos):
- 85 prosenttia (57%) päivittää tekee ohjelmistopäivityksiä ja/tai pitää automaattipäivitystä päällä
- 76 prosenttia (61%) käyttää vahvoja salasanoja
- 64 prosenttia (51%) tekee ostoksia vain luotettavista sivustoista
- 52 prosenttia (31%) luo jokaiselle käyttäjätililleen oman salasanan
- 36 prosenttia (27%) toimii verkkomaineensa suojelemiseksi
- 24 prosentilla (18%) on virustorjuntaohjelma mobiililaitteessaan








