Suomalaiset ostavat entistä enemmän ulkomailta netissä
Suomalaiset ovat tottuneet ostamaan internetistä palveluita ja tavaraa, mutta samalla kilpailu on kovaa kotimaisten ja ulkomaisten kauppojen välillä. Yli 2,6 miljoonaa suomalaista eli lähes puolet Suomen väestöstä on käynyt nettiostoksilla, ja lähes 1,1 miljoonaa on asioinut myös ulkomailla, arvioi tutkimusyhtiö TNS Gallup.
Ulkomaisista kaupoista ostamisen taustalla ovat nettikauppojen laajentunut valikoima ja usein perinteistä kauppaa edullisemmat hinnat, tulkitsee TNS Gallup. Ulkomaisista kaupoista on ostettu esimerkiksi autojen varaosia, kirjoja, viihdettä (elokuvia, musiikkia ja pelejä), harrastusvälineitä ja viihde-elektroniikkaa.
TNS Gallup arvioi, että kotimaiset kaupat vauhdittavat myyntiään panostamalla useisiin noutopisteisiin tavallisten postikonttorien ohella, kuten lähikaupat, Matkahuollon pisteet ja R-Kioskit. Näiden merkitys kasvaa, kun Itella (eli entinen Suomen posti) karsii konttoriverkostoaan.
TNS Gallup myös vinkkaa, että kotimaiset kaupat voisivat hyödyntää laajaa myymäläverkostoaan nettiostosten noutopisteinä.
Tutkimusyhtiön mukaan suomalaiset kaupat ovat onnistuneet kasvattamaan myyntiään myös tehokkaalla sähköpostimarkkinoinnilla. Se vaatii kuitenkin Suomessa ensin opettelua, koska sähköpostimainontaa ei saa lähettää kuluttajille ilman ennakkoon pyydettyä lupaa.
Kotimaista kauppaa on perinteisesti suojelltu se, että ulkomailla on pitänyt yleensä maksaa maksuaika- tai luottokortilla. Nyt rinnalle ovat tulleet pankkikorttien tapaan toimivat debit-kortit. Etenkin nuoret ovat kutenkin tottuneet jo kortilla asiointiin netissä.
Suomalaisissa kaupoissa voi yleensä maksaa myös pankkien e-maksuilla, ja usein myös laskulla tai postiennakolla.
Luvut on arvioitu alkuvuodesta alkaen toteutetussa Online Shopping 2010 -tutkimuksessa, johon haastateltiin reilua 1000 paneelitutkimuksen jäsentä. Paneeli sisältää kaikkiaan noin 40 000 suomalaista, joista on valittu kirjava joukko 15–64-vuotiaita internetin käyttäjiä.
Suomalaisten nettiostosten arvosta ei ole vielä luotettavaa kokonaiskuvaa, ja arviot ovat vaihdelleet jopa neljän ja viiden miljardin euron välillä vuodessa. TNS Gallup lupaa tästä omaa arviotaan syyskuuksi, kun nettiostoksista julkistetaan laajempi selvitys.








