Suomalaisten nettiostoksia yritetään selvittää

Arviot Suomen nettikaupasta vaihtelevat paljon
Suomalaisten nettiostoksia yritetään selvittää

Asiantuntijat ja tilastojen laatijat ovat yhtä mieltä siitä, että suomalaiset käyttävät vuosittain miljardeja euroja palveluiden ja tavaroiden ostamiseen netistä. Sitä tarkemmat arviot kuitenkin vaihtelevat suuresti sen suhteen, miten paljon rahaa käytetään tai miten suurin osa rahoista päätyy ulkomaisiin kauppoihin ja palveluihin. Asiakkuusmarkkinointiliitto (ASML), Kaupan liitto ja tutkimusyhtiö TNS Gallup yrittävät selvittää tilannetta.

Eri yhdistykset ja yritykset ovat arvioineet suomalaisten nettiostosten arvoksi kolmesta neljään miljardia euroa, mutta rohkeimmat arviot viime vuodelta ovat viisi miljardia euroa. Tämä sisältäisi tavaroiden ohella palvelut, kuten matkaliput. Se tarkoittaisi enintään jo 1000 euroa jokaista suomalaista kahden vuodessa, mutta varovaisempien arvioiden mukaan hieman alle 570 euroa vuodessa.

On laskettu, että tavarakauppa suomalaisissa nettikaupoissa oli viime vuonna noin 1,5 miljardia euroa, mutta palveluiden ja tavaran kauppaa ei ole katsottu kattavasti kokonaisuutena.

“Tähän asti on arvioitu, juokseeko hevonen nopeammin kuin lehmä lypsää maitoa”, kärjistää erilaisten selvitysten sekavuutta johtaja Seppo Roponen TNS Gallupista.

Roponen toteaa, että ulkomailta näytetään ostavan erityisesti harrastusvälineitä, koska niiden ostajat osaavat hyvin vertailla hintoja ja tuotevalikoimia. Hän luettelee esimerkkeinä autojen varaosat, elokuvat, kirjat, pelit, tv-sarjat, soittimet, tietokoneiden komponentit ja kaikenlaisen viihteen, kuten musiikin.

Paneelitutkimus ja selvityksiä kaupoilta

TNS Gallup on aloittanut alkuvuodesta paneelitutkimukseensa perustuvan seurannan, jossa kysellään suomalaisten tottumuksia nettiostoksissa. Selvitys perustuu yhtiön yli 40 000 suomalaista kattavaan paneeliin, josta yritetään valita mahdollisimman edustava otos kaikista suomalaisista.

Tällä hetkellä nettiostamisesta on saatu vastaukset yli 1000 paneelin jäseneltä, ja vuoden puoliväliin mennessä on tarkoituksena saada yli 3000 vastaajaa. Sen jälkeen harkitaan, tarvitseeko määrää vielä kasvattaa.

Seppo Roponen kertoo, että paneelitutkimuksen tietoja täydennetään arvioilta suurimmilta kaupparyhmiltä ja isoimmilta verkkokaupoilta.

Selvityksen ensimmäiset tulokset raportoidaan Kauppa 2011 -tapahtumassa syyskuun lopussa Helsingin Messukeskuksessa.

Arvonlisäverojen erot hiertävät kauppaa

Suomalaisten kauppojen etujärjestön Kaupan liiton viestintäpäällikkö Mari Flink sanoo, että ulkomaille menevien rahojen määrää ei tarkalleen tiedetä. Sen verran on arvioitu, että suomalaisten nettiostosten arvo nousee nopeammin kuin suomalaisten nettikauppojen liikevaihto. Tästä siis voidaan päätellä, että rahaa menee ulkomaille.

Kaupan liitossa harmitellaan erityisesti sitä, että kalliimpi arvonlisävero saattaa viedä rahat ulkomaille. Yrityksiä hiertävät erityisesti EU:n “alv-veroparatiisit”, kuten Ahvenanmaa ja Jerseyn saaret, joista tilatessa edullisten tuotteiden arvonlisäveron voi välttää kokonaan.

TNS Gallupin kanssa tehtävän selvityksen tavoite onkin selvittää, miten suomalaisten nettikauppojen kilpailukykyä voisi parantaa. Kyse ei ole aina hinnasta, vaan myös toimitusajat ja valikoiman laajuus vaikuttavat ostopaikan valintaan.

Kaupan liitossa harmitellaan, että arvonlisäveron nostaminen heinäkuussa 23 prosenttiin heikentää suomalaisten kauppojen kilpailukykyä. Liitto laskee, että jos verokanta nousisi edelleen 25 prosenttiin, se johtaisi 20 000 kaupan alan työpaikan vähentymiseen.

taulukko

ASML:n, Kaupan liiton ja TNS Gallupin selvityksessä yritetään seurata laajaa joukkoa palveluiden ja tavaroiden kauppaa netissä Suomessa, ja arvioida myös miten suuri osa kuluttajien rahoista menee ulkomaille.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös