Suomalaisyritykseltä palikat omalle ohjelmakaupalle
Ohjelmien ja pelien myymisestä on tullut tärkeä kilpailuvaltti mobiilialalla, mutta kaikkien ei kannata rakentaa omaa palvelua tyhjästä. Suomalainen ohjelmistoyhtiö Symmetria tulee tähän markkinarakoon omalla kauppapaikan alustallaan, jota se aikoo myydä esimerkiksi 3g-operaattoreille, it-taloille, mobiilisoftan kehittäjille ja päätelaitevalmistajille. Kokemusta kauppapaikan ylläpitämisestä on jo Nokian ja yli 1000 mobiilisoftayrityksen kanssa.
Symmetria Softwaren tunnetuin asiakas on ollut Nokia Software Market, joka oli kännykkäyhtiön tärkein ohjelmien jakelukanava ennen Ovi-portaalia.
Nokia yrittää nyt kilpailla Ovi-kaupallaan etenkin Applen App Storen ja Googlen Android Marketin kanssa. Oman kauppansa ovat avanneet myös esimerkiksi Microsoft Windows Mobilelle ja kännykkävalmistaja Samsung.
Valtaosalla laitevalmistajista ja operaattoreista ei ole softakauppaa, ja näitä Symmetria tavoitteleekin asiakkaikseen.
Yritys jatkaa yhteistyötä Nokian kanssa edelleen yrityskännyköiden ja Vertu-kauppapaikan kanssa, mutta mobiilisoftan myymisessä haetaan uusia asiakkaita omalla alustalla.
Symmetrian toimitusjohtaja Tom Ojala sanoo, että uuden App Storen saa pystyyn jopa 3–6 kuukaudessa suunnittelusta räätälöintiin ja lokalisointiin asti.
Symmetria E-Shop perustuu moduuleista muodostuvaan ja laajennettavaan, java-pohjaiseen Grails-tekniikkaan. Tom Ojala sanoo, että palveluun voidaan liittää kaupan web-sivuston oheen niin asiakastietojen hallinta (crm), toiminnanohjaus (erp) kuin myös raportointi ja asiakaspalvelu.
"Olemme erittäin ylpeitä ratkaisumme yhteensopivuudesta esimerkiksi Qlikview'n raportoinnin ja tiedon analysointijärjestelmien kanssa", innostuu Tom Ojala. Se tarkoittaa graafisia, klikkailtavia ja nopeita analyysityökaluja kaikelle kauppapaikan datalle..
Asiakkaita ja kumppaneita on jo vahvasti Symbian-kentässä. Nokia Software Marketin ajoilta yrityksellä on yhteistyökuvioita yli 5000 mobiilisoftan myymiseen tuhannelta kehittäjältä.








