Suomen liikenteeseen älyä IBM:ltä
Juha Hulkkonen esitteli julkiselle sanalle IBM:n liikenne- ja älyliikennenäkemyksiä viime keväänä museoratikkakierroksella Helsingin ydinkeskustassa.
Amerikkalainen IBM on voimakkaasti mukana suomalaisen tieto- ja viestintäteollisuuden strategisessa huippuosaamisen keskittymässä. Yritys on vetovastuussa tulevaisuuden älykkäiden liikenneratkaisujen kehittämiseen suuntautuneessa Cooperative Trafiic -ohjelmassa. Alkuaan vetovastuu piti olla Elektrobitillä, mutta yritys jäi lopulta pois taloussyihinsä vedoten.
Vuosi sitten alkanut Cooperative Traffic -ohjelma on kasvattanut budjettinsa ja partnereiden määrän jo kaksinkertaiseksi. Tekes rahoittaa Cooperative Traffic -ohjelman toista kautta lähes neljällä miljoonalla eurolla, mikä tuplaa kokonaisbudjetin noin kahdeksaan miljoonaan euroon.
Kaikkiaan kuusi ensimmäisen vaiheen projekteista jatkuu myös toisella kaudella, uusia projekteja aloitetaan yhdeksän. Ohjelmaan osallistuu 24 yritystä, joista puolet on pk-yrityksiä, sekä neljä tutkimuslaitosta tai tiedeyhteisöä.
Ensimmäisessä vaiheessa toiminnan laajuus oli noin 34 henkilötyövuotta ja toisessa vaiheessa se kasvaa noin 60 henkilötyövuoteen. Ohjelman toinen kausi kestää kuluvan vuoden loppuun.
Ohjelma pääpaino on nyt erityisesti palveluiden kehittämisessä. ”Olemme kääntäneet näkökulman teknologiakeskeisyydestä palveluihin”, sanoo ohjelman johtaja Juha Hulkkonen IBM:ltä. Tarkoitus on ottaa käyttäjät mukaan kehitykseen.
Yhtenä mahdollisuutena on sosiaalisen median kaltainen ympäristö, social traffic platform, joka tarjoaa sovellus- ja palvelukehittäjille rakenteet ja mahdollisuudet kehittää liikennettä niin autoilijoita, pyöräilijöitä kuin kävelijöitäkin tukevia palveluja.








