Suomi haluaa tärkeimmät verkot omistukseensa
Jyri Häkämies oli sunnuntaina vielä vähäsanainen verkkojen omistushankkeista, mutta hänen mukaansa vuosituhannen vaihteen ratkaisuja on alettu epäillä. Runkoverkkojen joutuminen ulkomaiseen omistukseen huolettaa.
Suomessa halutaan estää tarvittaessa vaikka isolla rahalla kriittisten verkkojen joutuminen esimerkiksi kiinalaisten tai venäläisten omistukseen. Ylen tv-uutisten mukaan valtio kaavailee miljardihanketta, jolla keskeisimmät maan runkoverkot otettaisiin takaisin valtion omistukseen.
“Globalisaation kiivaimpina vuosina tapahtui varmasti asioita, joissa ei ehkä ollut kansallinen intressi riittävästi esillä. Ja nyt on sitten pohdittu, miten tässä muuttuneessa tilanteessa nämä intressit turvataan“, sanoi puolustusministeri Jyri Häkämies (kok) sunnuntaina tv-uutisille. Toisella pallillaan Häkämies vastaa valtion omistajaohjauksesta.
Jo kesällä puhuttiin, että valtion hallintaan halutaan tärkeimmät sähkönjakelun ja tuotantolaitosten runkoverkot sekä sähkönjakelun kantaverkot (Fingrid), mutta nyt hanketta ollaan laajentamassa myös datayhteyksiin.
Suomesta on joutunut ulkomaiseen omistukseen runkoverkkoja, kun maanpäällisten tv-verkkojen hallinta meni Ranskaan Digita-kaupan myötä, ja dataverkkoa taas Ruotsiin Soneran ja Telian yhdistyessä Teliasoneraksi.
Elisa ja Teliasonera huolettavat
Valtion kannalta kriittisimmät verkot ovat nyt Teliasoneran ja Elisan hallinnassa. Islantilaisten Elisa-valtausyritys estettiin osin valtion avustuksella.
Ruotsi on perinteisesti ollut luotettu kumppani, mutta maan puolustustiedustelun aloittama verkkoliikenteen vakoilu on huolestuttanut. Aiemmin Teliasoneran suomalaisten asiakkaiden sisäinenkin viestiliikenne meni Ruotsin kautta.
Salaisesta hankkeesta ollaan vielä vaitonaisia. Pelättyjä uhkakuvia on kuitenkin useita. Kauppojen, pankkien, maksuautomaattien ja elintarvikkeiden logistiikka voivat olla vaarassa, jos tietoverkot saataisiin ajettua alas esimerkiksi verkkohyökkäyksellä. Uhkat olisivat moninkertaiset, jos datayhteyksien ohella saataisiin samanaikaisesti sähkönjakelu katkaistua.








