Suomi-pelien historia näyttäytyy Tampereella

Suomi-pelien historia näyttäytyy Tampereella

Ensi viikolla on Tampereella tilaisuus tutustua suomalaisten pelien historiaan Afrikan tähdestä Angry Birdsiin. Suomalaisten pelintekijöiden teoksia yli kymmenen vuosikymmenen ajalta on esillä ja yleisön kokeiltavina Tampereen Mediamuseo Rupriikissa ensi viikon ajan erikoisnäyttelyssä.

Tapahtuman tavoitteena on nostaa esille nostalgisia ja legendaarisia alkuperältään suomalaisia pelituotteita sekä peliosaamista. Näyttely on avoinna Rupriikissa tiistaista sunnuntaihin, eikä pääsymaksua peritä.

Pelaaminen on muutenkin tapetilla Tampereella ensi viikolla, sillä kansainvälisiä pelitutkijoita kokoontuu yliopistolla konferenssiin, jossa arvioidaan pelaamisen tulevaisuutta ja pelikulttuureja.

Tutkijat esittelevät esimerkiksi pelien ja pelaamisen historiaa eri puolilta maailmaa ja pohtivat peliteollisuuden ja pelijournalismin kehityssuuntia. Tapaamiseen on ilmoittautunut yli sata osallistujaa yli kymmenestä maasta.

Konferenssin järjestävät Tampereen yliopiston pelitutkimusryhmä, Suomen Akatemian rahoittama Pelikulttuurien synty Suomessa -tutkimushanke ja kansainvälinen DiGRA-pelitutkimusyhdistys.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös