Suomi pitää kiinni sadan megan laajakaistasta
Suomi ei aio luopua tavoitteestaan saada sadan megan laajakaistayhteydet kaikkien ulottuville vuonna 2015. Hanke ei ole edennyt lainkaan toivotulla tavalla, kun operaattorikentällä kiinnostus on jäänyt vaisuksi. Käsi kädessä tämän seikan kanssa edistymistä jarruttaa sekin, että asiakkaan maksettavaksi jäävä hinta on usein korkea. Uusia toimia luvataan vielä tänä vuonna.
Hallituksen nyt uudelleen vahvistamana tavoitteena on, että 100 megan laajakaistayhteyden pitää ulottua enintään kahden kilometrin päähän vakinaisista asuinpaikoista. Jo nyt on vireillä muutoksia, jotta rakentamiseen saataisiin vauhtia.
Tukimäärärahan maakuntakiintiöistä luovutaan siten, että varoja voidaan kohdentaa todellisen tarpeen mukaan. Pienten teleyritysten kuten osuuskuntien investointirahoitusta ja uusien toimijoiden tarvitsemaa pääomarahoitusta helpotetaan.
Itse rakentamista helpotetaan tarkistamalla säädöksiä siten, että kaapelit saadaan maan kätköön entistä joustavammin. Myös uusien edullisempien kaivumenetelmien käyttöä edistetään.
Hitaatkin yhteydet paremmiksi
Jos eivät etene hyvin nopeat yhteydet, ongelmia on havaittu myös lain takaamien 1-megaisten ”yleispalveluyhteyksien” kanssa. Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan operaattorit tarjoavat mielellään muita liittymiä, joita väitetään vaadittua nopeammaksi, vaikka ne eivät käytännössä sitä olisikaan.
Yhtään helpommaksi tilanne ei muodostu, jos lailla ryhdytään edellyttämään yleispalveluna tarjottavaksi 10-megaisia liittymiä. Tätäkin selvitetään parhaillaan.
Korkeamman nopeuden selvittämistä pidetään perusteltuna, koska lähivuosina lasketaan jopa useiden kymmenien megojen langattomien laajakaistayhteyksien olevan todennäköisesti kaupallisesti tarjolla suurimmassa osassa maata.
Näihin päästään, kun 800 MHz:n taajuusalue saadaan käyttöön. Sen huutokauppaamista operaattoreille valmistellaan parhaillaan.








