Suosittu Joikuspot tulee Nokia N900:lle

Nettipäätteestä saa pian wlan-tukiaseman
Suosittu Joikuspot tulee Nokia N900:lle Nokia N900:aa odotetaan Suomessa myyntiin lähiviikkoina. Kehittäjät ovat alkaneet jo tehdä sille ohjelmia.

Suomalainen Joikusoft on kehittänyt kehutun ohjelman, joka tekee matkapuhelimesta langattoman wlan-yhteyspisteen esimerkiksi kannettavalle pc:lle tai melkein mille tahansa muulle wlan-laitteelle. Joikuspot tuodaan myös Nokian uudelle N900-päätteelle ensi vuoden alussa.

Joikusoftin perustajiin kuuluva, toimitusjohtaja Lasse Mäki kertoi Nokian demotilaisuudessa aiemmin tällä viikolla, että uusi Joikusoft 2010 laajentaa tuen Nokia N900:n Maemo 5 -alustaan. Joikusoft 2010:n maksullisen version tärkein uudistus on Joikuboost, joka yhdistää uusimmassa kehitysversiossa useita 3g-verkkoja yhdeksi. Näin nopeuksia voidaan parantaa, kun on useita kännyköitä datayhteydellä verkossa esimerkiksi kokoustilassa tai perheen kesämökillä.

Joikuboost on beetatestivaiheessa, ja se tuodaan kaupallisesti ensi vuoden alussa ilmestyvään Joikuspot 2010 -ohjelman maksulliseen versioon.

Joikuspot Premium alkanut käydä kaupaksi

Ensi vuoden julkaisusta tekee kiinnostavan sekin, että Joikusoft on tuomassa sen myös Nokia N00:n Maemo 5 -alustalle.

Lasse Mäki kertoo, että Joikuspotin maksullista Premium-versiota on myyty jo 300 000 lisenssiä. Vielä Joikusoft ei tee tuotteella voittoa, mutta nollarajassa ollaan jo.

Maksullisen Joikuspot Premiumin kokeiluversio tulee esiasennettuna Nokia N97:n ja N97 minin mukana. Jos kuluttaja ostaa ohjelman, Nokia ja Joikusoft jakavat rahat. Tuottojen jakautumisen suhdetta ei paljasteta. Ohjelma on lisäksi Nokian Ovi Store -kaupassa myynnissä.

Operaattoreista Joikuspotin ovat tuotteistaneet suomalainen DNA, 3-operaattori Australiassa ja egyptiläinen Etisalat. Ne toivovat, että ohjelma lisää mobiililaajakaistan menekkiä 3g-verkossa.

Joikusoft aikoo jatkossakin levittää myös ohjelmansa ilmaisversiota. Se toimii täyden ohjelman markkinointikanavana ja sisäänheittotuotteena.

Tilaa Tietokone-lehti

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös