Symbian^3:lta toivotaan lähes ihmeitä

"Älypuhelinkäyttäjien määrissä laskettuna Symbian-sovelluksila pitäisi mennä lujaa"
Symbian^3:lta toivotaan lähes ihmeitä

Kännykkämessut Barcelonnassa päättyivät laihoin tuloksin älypuhelinten rintamalla. Nokia ei ennakko-odotusten mukaisesti esitellyt uusia laitteita, ja kilpailijoiden Android-puhelinten virtakin jäi ennakkoon arvioitua pienemmäksi. Silti on kiinnostavaa huomata, että määrällisesti suurin osa julkistuksista oli juuri Android-laitteita. Symbian- ja Windows Mobile -julkistukset jäivät vähiin. Nokia julkisti uuden avoimen Symbian^3:n virallisesti uuden esittelyvideon kera. Ensimmäisiä laitteita on ilmoitettu saatavan jo heinä–syyskuussa. Nokia on hehkuttanut niiden parannuksia niin paljon, että odotukset ovat suuret.

Älypuhelinten erot laitetasolla ovat pienentyneet, kun kaikilla on suunnilleen samat kamerat, gps-sovittimet ja nopeat 3g-yhteydet. Kilpailu käydään siis pääasiassa käyttöliittymissä ja ladattavissa ohjelmissa.

Tosin Canalys arvioi myös, että Apple myi Iphonea enemmän kuin Nokia kaikkia kosketuspuhelimiaan yhteensä, ja että kosketusnäyttö oli jo yli puolessa älypuhelimia. Tämän takia Symbianin kosketuskäyttöliittymän korjaamista pidetään niin tärkeänä.

Älypuhelinten kokonaismäärissä laskettuna Symbianilla pitäisi jo nyt mennä lujaa. Sen osuus älypuhelimissa on tuoreimpien tutkimusyhtiöiden Canalysin ja Gartnerin tutkimusten mukaan yhä 47 prosenttia, ja seuraavaksi tulevan RIM:n (Blackberry) osuus jää noin 21 prosenttiin. Apple yltää 15 prosenttiin.

Esimerkiksi Helsingin Sanomien taloussivuilla kirjoitetaan tänään, että mitä enemmän tietyllä älypuhelimella tai yksittäisellä käyttöjärjestelmällä on käyttäjiä, sitä enemmän se houkuttelee sovellusten kehittäjiä.”

Asia ei kuitenkaan vaikuta olevan noin yksinkertainen. Käytössä olevien laitteiden määrää tärkeämpää näyttää olevan se, millainen myyntikanava sovelluksille on olemassa, sekå miten helppoa ja nopeaa ohjelmien kehittäminen on. Näin arvioi mobiilialan konsultti- ja suunnitteluyritys Fjordin partneri Christian Lindholm äskettäin Tietokoneen haastattelussa ...

Lue koko kommentti ja osallistu keskusteluun

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös