Symbian ei ole enää avointa lähdekoodia, Nokia vahvistaa

Lähdekoodi on saatavana valikoidulle joukolle kumppaneita
Symbian ei ole enää avointa lähdekoodia, Nokia vahvistaa Nokia E7 on yhtiön kehittynein Symbian-älypuhelin, mutta uusia julkistuksia odotetaan tänä vuonna. Nokia vakuuttaa kuluttajille ja kehittäjille panostavansa vielä alustaan, vaikka se ei olekaan enää kaikille avoin.

“Olemme avoinna” (“We're Open”), julisti maaliskuun lopussa julkaistu blogimerkintä, jonka kirjoitti Petra Söderling – titteliltään avoimen lähdekoodin hankkeiden vetäjä (“Head of Open Source”) Symbian-älypuhelinten yksiköstä. Moni tulkitsi viestin niin, että Symbian-käyttöjärjestelmä jatkaa avoimena, kuten tähän asti Symbian-säätiön hallinnassa. Symbian ei kuitenkaan ole enää avoinna entiseen tapaan.

Nokia ilmoitti tuolloin siirtäneensä lähdekoodit omalle palvelimelleen. Koska kuka tahansa ei olekaan päässyt lähdekoodeihin käsiksi, ja sivustolle on rekisteröidyttävä, on Nokia joutunut selventämään tilannetta blogissaan.

“Kuten olemme johdonmukaisesti sanoneet, Nokia tuo Symbian-alustan saataville vaihtoehtoisella, avoimella ja suoralla mallilla, jotta voimme työskennellä jäljellä olevien japanilaisten oem-kumppaneiden (laitevalmistajien) ja suhteellisen pienen alustan kehityskumppaneiden joukon kanssa.”

Nokia korostaa, että näiden sivujen kautta Symbian-alustan lähdekoodit jaetaan näille läheisille kumppaneille, mutta ei ylläpidetä käyttöjärjestelmää enää avoimena lähdekoodina.

Uusi lisenssi on saanut nimen Nokia Symbian License, jossa sanotaan muun muassa lähdekoodin komponenttien olevan Nokian ja lisensoijien luottamuksellista tietoa.

Symbian-lähdekoodit on kuitenkin H Online -blogin mukaan kopioitu talteen Symbian-säätiön ajoilta ainakin sourceforge.netin arkistoihin.

Kolmansien osapuolten Nokia toivoo jatkavan sovelluskehitystä Symbian-älypuhelimille Qt-kehitysympäristön kautta.

Nokia on ilmoittanut tuovansa myyntiin vielä uusia Symbian-puhelimia ja tavoittelevansa myyvänsä niitä ainakin 150 miljoonaa kappaletta. Ensimmäistä Windows Phone -puhelinta odotetaan tämän vuoden lopussa tai vuoden 2012 alussa.

Lisäksi Nokialla on peruspuhelinten suljettu Series 40 -alusta sekä Intelin kanssa kehitettävä MeeGo, jota Nokia on ilmoittanut jatkavansa tutkimushankkeena. Yksi MeeGo-laite on Nokialta luvattu vuonna 2011.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös