Taas suljettiin tiedostonjakopalvelu
Megaupload-palvelun sulkeminen piratismisyytösten nojalla on varmasti nostanut kylmän hien muita vastaavia palveluja ylläpitävien otsalla. Esimerkiksi Rapidsharen omistajilla on hyvinkin syytä huoleen. Se ei kuitenkaan ole joutunut vielä viranomaisten tähtäimeen, mutta Ukrainan poliisi on sulkenut maan suosituimman tiedostonjakopalvelun nimeltään EX.ua.
Sulkemisesta on kertonut muun muassa Digitaltrends-verkkojulkaisu. Poliisin mukaan syynä iskuun oli se, että palvelun kautta jaeltiin laittomasti tekijänoikeuksien suojaamaa materiaalia, kuten musiikkia, videoita ja elokuvia. Ex.ua on perustettu vuonna 2009. Megauploadista ja monista muista vastaavista se poikkesi siinä, että se ei kerännyt rahoja käyttäjiltä vaan mainosmyynnillä.
Ukrainan sisäministeriö kertoo, että palvelun takana on Latvian kansalainen, ja sulkemisen yhteydessä on kuulusteltu 16 työntekijää. Ainakin päätekijä saattaa saada viiden vuoden vankeustuomion. Samalla poliisi takavarikoi yli 200 palvelinta ja niiden mukana yli 6 petatavua dataa.
Ex.ua-palvelulla sanotaan olleen miljoonia käyttäjiä, pääasiassa Ukrainasta ja muualta entisen Neuvostoliiton alueelta. Sen toiminnasta valittaneista yhtiöistä Digitaltrends mainitsee Microsoftin ja Adoben.








