Tablet-kisa kiihtyy – Amazonilta uutuus elokuussa?
Kindle Fire on nostettu iPadin kovimpien haastajien joukkoon
Tablet-markkinoilla käy nyt ennätyskova kuhina. Apple hallitsee markkinoita ylivoimaisesti, mutta kilpailevia leirejä ei voi syyttää ainakaan yrityksen puutteesta. Seuraavana mallistoaan uudistaa teollisuuslähteiden mukaan Amazon.
Tablet-ostajalla on piisannut kiirettä, sillä markkinat elävät tuntuvaa murrosta. Viime viikolla Microsoft esitteli oman Surface-nettilautansa, Google puolestaan lanseerasi oman mallinsa keskiviikkona.
Applen iPadin kovimpiin haastajiin kuuluu tällä hetkellä nettikauppa Amazonin Kindle Fire -tabletti. Teollisuuslähteiden mukaan Googlen ja Microsoftin uusista malleista sisuuntunut Amazon aikoo lanseerata uutuusmallinsa elokuussa.
Edeltäjäänsä ohuempi
Verkkolehti Digitimesin tietojen mukaan 7,85-tuumaisella näytöllä varustettu laite lanseerataan elokuussa. Teollisuuslähteiden mukaan Amazon tuo nettilaudan myyntiin 199 dollarin hinnalla. Kindle Fire kilpailee siis hintansa puolesta samoilla markkinoilla kuin Googlen ja Asusin yhteistyössä kehittämä Nexus-tabletti.
Uusi Kindle Fire on edeltäjäänsä ohuempi. Paksuutta on saatu kutistettua poistamalla ilmarako laitteen lcd-näytön ja kosketuspaneelin väliltä. Markkinahuhujen mukaan toimenpide lisää tuotantokustannuksia, mikä on tehnyt 199 dollarin hintatavoitteeseen yltämisen haasteelliseksi








