Tabletit Suomessa: iPadeja 150000, Androideja 20000
Ilta-Sanomien mobiiliversion suosio on kasvanut yhtä jalkaa tablettien yleistymisen kanssa.
Mobiililaiteiden määrän kasvu on ollut viime vuonna räjähdysmäistä niin Suomessa kuin muuallakin – eikä loppua ole näkyvissä. Tablettien yleistyminen kiinnostaa etenkin sisällöntuotannon kanssa työskenteleviä. Sanoma on selvittänyt tilannetta, ja toteaa iPadien hallitsevan Suomen tablet-kenttää suvereenisti.
Sanomilla on jo yli 50 mobiilisovellusta tai mobiililaitteille optimoitua sivustoa, tunnetuimpina Ilta-Sanomien ja Helsingin Sanomien mobiilisivustot.
Näiden liikennetietojen perusteella arvioidaan, että iPadien määrä Suomessa on joulun jälkeen ylittänyt 150 000 laitteen rajan. Android-tabletteja on noin 20 000.
Lähes puolet Sanoman mobiililiikenteestä tulee Applen päätelaitteista, iPhonesta ja iPadista. Android-laitteista tuleva liikenne on noin 20 prosenttia kokonaismäärästä. Sekin on kasvussa ja noussee Symbianin ohi lähikuukausina. Windows-puhelinten osuus luonnollisesti oli vielä olematon.
Laitteiden yleistyminen näkyy mobiilisivujen käytössä. Sekä Ilta-Sanomien että Hesarin mobiiliversioiden kävijämäärät tuplaantuivat viime vuonna yli 350 000 eri viikkokävijään.
Mobiilipalveluiden käytossä on havaittu kolme piikkiä. Niitä luetaan kuuden ja seitsemän välillä, iltapäivisin kello 16–17 ja iltaisin kello 23–00.








