Taiwanilaisvalmistajat hamuavat kasvua kannettavissa

MSI-johtaja ennustaa rivakkaa nousua
Taiwanilaisvalmistajat hamuavat kasvua kannettavissa MSI:n Wind-pikkukannettava ei ole menestynyt valmistajan odotuksien mukaisesti

Taiwanilaisen komponentti- ja pc-valmistaja MSI:n toimitusjohtaja Joseph Hsu aikoo luotsata yhtiönsä vahvaan kasvuun kannettavien tietokoneiden markkinoille.

MSI tavoittelee kuluvalta vuodelta yli 50 prosentin kasvua sylimikrojen toimituksissa. Applen Imacin kaltaisille all-in-one-laitteille Hsu ennustaa 50–100 prosentin kasvulukuja. Tavoite pyritään toteuttamaan kuluttajien toiveita tarkasti myötäilevien laitteiden avulla.

Viime viikolla järjestetyssä CES 2010 -tapahtumassa yhtiö aloitti tarkasti kohdennettujen tietokonemallien esiinmarssin. Alkuvuoden aikana kauppoihin ehtivät esimerkiksi pelaajille tarkoitetut G-sarjan kannettavat.

Viime vuonna MSI tietokonemyynti kärsi talouskriisin heikentämästä alkuvuodesta sekä ongelmista komponenttien saatavuudessa. Jälkimmäisen vuosipuoliskon kiri nosti lopulta kannettavia tietokoneita valmistavan divisioonan voitolliseksi.

Taiwanilaisvalmistajat jyräävät

Taiwanilaisvalmistajat ovat nostaneet viime vuosina merkittävästi osuuttaan kannettavien tietokoneiden markkinoilla.

Suurin kasvaja on Acer, joka on noussut loistavasti menestyneiden pikkukannettavien ja sylimikrojen avulla maailman toiseksi suurimmaksi valmistajaksi. Yhtiö on ilmoittanut tavoitteekseen napata kärkipaikka vuoteen 2012 mennessä.

Tilaa Tietokone-lehti

Tagit: Acer, MSI
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös