Taiwanissa kokeillaan eri lte-verkkoja

NSN:llä pilottihankkeet operaattorin ja yliopiston kanssa
Taiwanissa kokeillaan eri lte-verkkoja Kiinan tasavalta ja Kiinan kansantasavalta ovat kiistelleet pitkään Taiwanin saarivaltion hallinnasta.

Taiwanin saarivaltiossa päästään kokeilemaan seuraavan sukupolven kännykkäverkkoja, kun suomalais-saksalainen Nokia Siemens Networks toimittaa sikäläiselle Chunghwa Telecom -operaattorille länsimaalaisen lte-standardin mukaisen verkon pilottikokeiluun, ja paikallisen yliopiston kanssa kokeillaan taas kiinalaista lte-tekniikkaa.

NSN:n Chunghwa Telecomille toimittama verkko tukeutuu länsimaisen wcdma-standardin kanssa käytettävään taajuusjakoiseen tekniikkaan (fdd-lte). Kiinassa käytetään kuitenkin myös aikajakoisia tekniikoita.

Operaattorin valitsemalla tekniikalla voidaan päivittää 2g- ja 3g-verkkonsa cdma-, gsm- ja wcdma-yhteyksistä seuraavaan nopeusluokkaan. Chunghwa Telecomilla on ennestään wcdma-perheen verkko, ja nyt se kokeilee 4g-verkoilla esimerkiksi mimo-moniantennitekniikkaa ja ip-pohjaista ims-järjestelmää.

NSN on toimittanut pilottikäyttöön sekä aika- että taajuusjakoisia verkkoja.

Verkkoyhtiö tekee Taiwanissa kansallisen Chiao Tung -yliopiston kanssa yhteisen 4g-pilotin toukokuusta alkaen. Ne rakentavat yhteistyössä aikajakoiseen tekniikkaan perustuvan td-lte-pilottiverkon.

NSN on toteuttanut eri maissa ensimmäiset 4g-puhelut 3GPP:n lte release 8 -standardin vaatimukset täyttävillä tukiasemilla ja ohjelmistoilla.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös