Tällainen on Applen uusi ihmelaite

Tekniikka, hinta ja kameran puuttuminen yllättävät
Tällainen on Applen uusi ihmelaite

Applen eilen julkistettu Ipad on yksi vuoden odotetuimmista tuotteista. Tabletin ympärillä pyörinyt huhumylly oli nostanut ennakko-odotukset korkealle ja Applen pääjohtaja Steve Jobs kuvaa eilen julkistettua Ipadia yhtiön kehittyneimmäksi laitteeksi.

Teknisesti kyseessä on hyvin kehittynyt laite. 24,3 x 19 x 13 mm kokoinen laite painaa 680–730 grammaa ja siinä on 9,7 tuuman led-taustavalaistu kosketusnäyttö. Näytön resoluutio 1024x768 pikseliä, ja se on pinnoitettu Iphone 3GS:n tavoin oleophobisella kalvolla, joka torjuu sormenjälkien kertymistä.

Suorittimena on 1 GHz Apple A4 Arm-suoritin, jonka Apple on kehittänyt itse. Yhden piirin järjestelmään perustuva suoritin on kahden vuoden takaiseen yrityskaupan hedelmiä – Apple osti energiatehokkaisiin Arm-suorittimien kehitykseen erikoistuneen PA Semin.

Apple A4 -suorittimen suorituskyky riittää 720p-resoluution teräväpiirtovideon toistamiseen Ipadin näytöllä. Akkukestoksi luvataan 10 tuntia web-surffaukseen ja elokuvien katsomiseen. Valmiusaikaa sanotaan olevan peräti yksi kuukausi.

Huonoja uutisia suomalaisille

Ipadin wlan tukee nopeinta 802.11n-standardia ja on yhteensopiva myös 802.11g/b/a-standardien kanssa. 3G-mallissa on tuki 850, 1900 ja 2100 MHz umts/hsdpa- ja lisäksi 900 MHz gsm/edge-verkoille, mutta ei Suomessa laajenevalle 900 MHz hsdpa:lle.

Suomalaisten kannalta ikävä uutinen on myös kielituki, joka ainakin tässä vaiheessa on puutteellinen. Applen julkaisemien teknisten tietojen mukaan kielituki ei vielä kata suomea eikä ruotsia. Tilanne saattaa kuitenkin muuttua Ipadin saapuessa Suomeen myyntiin. E-kirjojen myyntipalvelua Ibookstorea pääsee aluksi käyttämään vain USA:ssa.

Ipadin käyttöjärjestelmänä toimii Iphone OS, josta julkaistiin kehittäjille 3.2:n testiversio. Ipadin mukana tulee 12 ohjelmaa ja nykyiset Iphone OS -ohjelmat toimivat siinä joko ikkunassa tai näytölle venytettynä laitteen suuremman resoluution vuoksi.

Ipadin käyttöjärjestelmän suurin uudistus on tuki vetovalikoille, joita hyödynnetään Iworkissa. 9,99 dollarin kappalehintaan myytävät kolme ohjelmaa tuovat Ipadiin Office-yhteensopivat toimisto-ohjelmat. Videoprojektoreita varten Ipadiin on saatavana vga-adapteri.

2ipad

Ipad näppäimistöllä

Lisävarustevalikoimaan kuuluu myös telakka ja näppäimistöllä varustettu telakka sekä usb- ja sd-korttiadapteri kameran kuvien siirtoa varten.

Kameran puuttuminen yllätys

Tabletiin huhuttiin yhtä tai kahta kameraa, mutta Ipadissa ei ole lainkaan kameraa, mikä on aiheuttanut kritiikkiä videochat-toimintoa odottaneille. Adoben Flashin laajennuksen puuttuminen on toinen Ipadin puute.

Ipadin hinta on ei sen sijaan herättänyt jupinoita. Laitteelle odotettiin jopa tuhannen dollarin hintalappua, mutta nyt se on alimmillaan puolet siitä. Ipadin erillinen 3g-malli maksaa 130 dollaria enemmän, eikä sitä tarjota operaattorin kautta kytkykaupalla USA:ssa Iphonen tavoin.

Ipad tulee toimimaan kaikkien gsm-operaattorien liittymillä, ja Apple on luvannut neuvottelevansa paikallisten operaattorien kanssa edullisia datapaketteja Ipad-asiakkaille.

Laitteessa on tosin tavallista pienempi microsim-liittymäkortin paikka, mikä voi rajoittaa operaattoreiden tukea.

Ipadin julkaisu nosti hieman Applen osakekurssia, ja laite on saanut puutteistaan huolimatta positiivisen vastaanoton maailmalla.

Tagit: Apple, Ipad, Iphone, tablet
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös