Täydellinen myrsky: Unix-koneet romahtivat

Täydellinen myrsky: Unix-koneet romahtivat

Järeät ja kalliit unix-palvelimet ovat perinteisesti olleet tietojärjestelmien selkäranka, ja tuoneet valtaosan palvelineuroista. Nyt unix-palvelimien myynti on romahtanut. Tutkimusyhtiö IDC:n mukaan kyse on "täydellisestä myrskystä", joten tilanne voi vielä muuttua.

Unix-palvelimien osuus on viime vuosina laskenut, kun ostajat ovat siirtyneet edullisempiin x86-palvelimiin, joita ajetaan Windowsilla tai Linuxilla. Perinteiset unix-alustat kuten Sun Solaris, IBM AIX ja HP-UX toivat kuitenkin vuosi sitten noin kolmanneksen palvelinmyynnin tuloista.

Nyt unix-palvelimien myynti on romahtanut 29 prosenttia vuoden aikana. Tämä siitäkin huolimatta, että viime vuoden alussa elettiin finanssikriisin synkimpiä hetkiä.

Tammi–maaliskuussa unix-palvelimien osuus palvelineuroista romahti kerralla 22 prosenttiin (pudotus oli 10,5 prosenttiyksikköä).

"Täydellinen myrsky"

IDC muistuttaa kuitenkin, että alkuvuonna sattui päällekkäin monia kielteisiä seikkoja. Oracle on juuri yhdistämässä Sun Microsystemsiä itseensä, joten Sunin asiakkaat ovat odotuskannalla.

Tämän lisäksi IBM esitteli unix-koneisiin uudet Power7-prosessorit, joita asiakkaat odottelivat. Kaiken lisäksi HP on tuomassa unix-koneisiinsa uusia Itanium-prosessoreja. Melkein kaikkien unix-valmistajien asiakkaat olivat siis samanaikaisesti varovaisia.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös