TDK esitteli 320 gigatavun blu-ray-levyn

Tietoa jo 10 kerrokselle
TDK esitteli 320 gigatavun blu-ray-levyn

Japanilainen muistimedioiden valmistaja TDK on tiettävästi ensimmäisenä kehittänyt blu-ray-levystä peräti 320 gigatavun version. Uudessa kertaalleen kirjoitettavassa aihiossa on 10 kappaletta 32 gigatavun kerroksia.

Createc Japan 2009 -messuilla esitellystä levystä kertoo Tech-On-verkkojulkaisu .

Kun tavallisella blu-ray-levyllä on 25 gigatavua yhdellä kerroksella, on TDK:n levyyn saatu pakattua tietoa tiiviimmin käyttämällä 450 nanometrin aaltopituudella värähtelevää siniviolettia lasersädettä. Levyn pintaa on uudistettu tavallisiin bd-levyihin nähden, jotta valo pääsee läpi syvempiin kerroksiin.

Jo kolme vuotta sitten TDK esitteli kuusikerroksisen optisen median, jolla päästiin yhtensä 200 gigatavun tallennuskapasiteettiin. Tavallisella blu-ray-tekniikalla päästään 25, 50 ja 100 gigatavuun yhdellä, kahdella ja neljällä kerroksella.

Suurimmat kaupallisesti saatavat blu-ray-levyt ovat 25 ja 50 gigatavua, joten TDK:n tekniikka voisi kuusinkertaistaa kapasiteetin. Aiemmin julkistettuja 100 ja 200 gigatavun bd-levyjäkään ei kuitenkaan ole vielä saatu markkinoille.

Tech-On kirjoittaa, että TDK kertoi uudelle levyaihiolle voitavan kirjoittaa nykyisillä blu-ray-laitteilla. Se raportoi jutussaan, miten 10-kerroksinen aihio ja tiheämpi tallennuskapasiteetti on saatu aikaan.

Tech-On-verkkojulkaisun mukaan messuilla Japanissa ei kerrottu optisen median saatavuudesta tai hinnasta mitään. Sitä odotetaan mahdollisesti myyntiin joskus ensi vuonna.

Tilaa Tietokone-lehti

Tagit: blu-ray, TDK
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös