Tekniikan näpertely liikenteessä tappaa tuhansia

Huomion hajaantuminen on vaarallista
Tekniikan näpertely liikenteessä tappaa tuhansia

Vuonna 2008 melkein 6000 ihmistä kuoli ja 515 000 ihmistä loukkaantui pelkästään Yhdysvalloissa, kun auton kuljettajan huomio hajaantui muualle. Syitä on monia, mutta suurelta osin kyse on kännyköiden ja muun tekniikan käytöstä. Ongelma on noussut liikenneturvallisuuden kysymysten kärkipäähän.

Lukuja on selvittänyt (raportti, pdf) Yhdysvaltojen liikenneministeriö. Sen mukaan 22 prosenttia liikenneonnettomuuksista johtuu kuljettajan huomion hajaantumisesta muualle kuin liikenteeseen.

Ministeriö epäilee, että todellinen luku on paljon suurempikin, sillä onnettomuuden syy ei usein ole tiedossa.

Tekniikan varjopuoli

Suurimmiksi ongelmiksi ministeriö arvioi kännykkäpuhelut ja tekstiviestien kirjoittamisen ja lukemisen ajaessa.

Myös muut mobiililaitteet tai auton viihdejärjestelmät aiheuttavat ongelmia. Muita huomiota hajottavia tapoja ovat esimerkiksi autossa syöminen tai liian tiivis keskustelu kanssamatkustajien kanssa.

Eniten näihin syyllistyvät alle 20-vuotiaat kuljettajat. Selvityksen mukaan kyseessä ei kuitenkaan ole vain nuorten ongelma, vaan vaarallisia tapoja on kaikenikäisillä.

Yhdysvalloissa ollaan laatimassa lakiehdotuksia, jotka esimerkiksi kieltäisivät tekstiviestien lähettämisen ja lukemisen autolla ajettaessa.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös