Teliasonera alkaa myydä Spotifyä

Musiikkia kuukausimaksulla alkuun vain Ruotsissa
Teliasonera alkaa myydä Spotifyä Spotifyn pc-versio on saatavana Mac OS X:lle ja Windowsille. Se perustuu musiikin suoratoistoon netistä, mutta maksullisessa versiossa voi tallentaa kiintolevylle reilut 3300 kappaletta.

Ruotsalainen musiikin suoratoiston palvelu Spotify ja teleoperaattori Teliasonera aloittavat yhteistyön, jossa operaattori kauppaa noin 100 Ruotsin kruunulla eli noin 10 eurolla kuukaudessa palveluaan mobiili- ja laajakaista-asiakkaille. Yhteistyötä on pidetty hieman yllättävänä, että Teliasoneralla on myös oma samanhintainen musiikkipalvelunsa. Sopimus ei ainakaan alkuvaiheessa koske Suomea.

Teliasoneran oma Music Player -palvelu myy 10 eurolla kuukaudessa vapaat musiikkilataukset moniin mobiilililaitteisiin ja Windows-pc-koneille. Mac-versio on tuloillaan joskus myöhemmin. Samanhintainen Spotify Premium on sen sijaan heti saatavana Macille ja Windowsille sekä Iphone OS:lle ja Googlen Androidille.

Spotifyssä musiikin tallentaminen koneelle on rajoitettu reiluun 3300 kappaleeseen, kun taas Soneran omassa palvelussa kaikki kappaleet ovat tilauksen ajan kuunneltavissa kiintolevyltä.

Suomessa Sonerassa "seurataan tilannetta"

Teliasonera lanseerasi ensin Music Player -palvelunsa Ruotsissa, ja toi sen toukokuun lopussa myös Suomeen. Kaupallinen johtaja Pasi Mehtonen Teliasonerasta sanoo, ettei omaa palvelua olla ajamassa alas.

”Yhteistyö Spotifyn kanssa ei ainakaan heti vaikuta Suomessa mitenkään. Ruotsin Teliasonera on tehnyt sopimuksen, ja sitä tarjotaan osana laajakaistapalvelua. Seuraamme Suomessa tilannetta, ja katsomme miten se toimii. Sen mukaan teemme Suomen osalta päätöksiä”, hän sanoo.

Mehtonen ei paljasta Music Player -palvelun käyttäjämääriä, mutta sanoo niiden olevan odotusten mukaisia. Palvelua tosin myydäänkin vain Teliasoneran kännykkäasiakkaille. Muille on tarjottu parin kuukauden maksutonta tutustumista. Mehtosen mukaan Music Player jatkaa myös Ruotsissa Spotifyn rinnalla.

Spotifyn maksuton versio on kenties ensimmäisenä saanut netin maksuttomuuteen tottuneen nuorison suosion. Vielä ei tiedetä, pystyykö se tulemaan toimeen vain mainostuloilla pidempäänkin. Ruotsalaisyrityksessä on toistaiseksi petytty maksullisen version tilaajamääriin.

”Musiikkipalveluiden pelikenttä on hajanainen. Lailliset palvelut eivät ole vielä löytäneet paikkaansa, ja kaikkien suurinta onkin laittoman musiikin kulutus”, Mehtonen harmittelee.

Tilaa Tietokone-lehti

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös