Teliasonera valitsi 4g-verkkonsa rakentajat

Ericsson ja Nokia Siemens Networks saivat laajennussopimuksen
Teliasonera valitsi 4g-verkkonsa rakentajat Teliasoneran pääjohtaja Lars Nyberg on pelotellut Ericssonia ja NSN:iä kehumalla kiinalaista Huaweitä. Kiinalaisvalmistaja sai toistaiseksi rakennettavakseen vain lte-verkkoa Oslossa, ja isomman diilin veivät Ericsson ja NSN. Kiinalaisvalmistajalla oli tärkeä osa hintakilpailussa.

Pohjoismaiden ja Baltian suurin kännykkäoperaattori Teliasonera aloittaa lte-tekniikan 4g-verkkonsa laajentamisen ensin Ruotsissa ja Norjassa. Teleyhtiö on valinnut verkkonsa toimittajiksi ruotsalaisen Ericssonin ja suomalais-saksalaisen Nokia Siemens Networksin (NSN). Kiinalainen haastaja Huawei jäi tästä diilistä ulos, mutta sillä oli tärkeä rooli hintakilpailussa.

Ericssonia pidettiin jo aiemmin voittajana verkkotoimituksessa, mutta toiseksi toimittajaksi arvioitiin Huaweitä. Näin NSN yllättikin voittamalla uuden kiinalaisen kilpailijansa. Lopputulos on yritykselle ainakin henkisesti tärkeä.

Teliasonera aikoo vuonna 2010 rakentaa lte-verkkoaan Tukholman lisäksi 24 suurimpaan kaupunkiin Ruotsissa ja Norjassa Oslon lisäksi kolmeen muuhun kaupunkiin. Se tarkoittaa alkuvaiheessa kannettavien tietokoneiden käyttäjille suurempia tiedonsiirtonopeuksia ja alhaisempia vasteaikoja. Teliasonera on arvioinut nopeuksiksi alkuvaiheessa 20 megabittiä sekunnissa ja vasteajoiksi vain muutamia kymmeniä millisekunteja.

Ericsson rakentaa yksin ydinverkon

Teliasonera ei paljasta sopimuksen arvoa tai miten se tarkalleen jakaantuu Ericssonin ja NSN:n välillä.

Ericssonin osuus kuulostaa alkuun isommalta, koska se saa yksin vastuulleen koko uuden runkoverkon rakentamisen Ruotsissa, Norjassa ja myös Suomessa. Sen sijaan langatonta radioverkkoa tukiasemineen rakentavat sekä Ericsson että NSN.

Lopulta on vaikea sanoa, kumpi saa isomman potin, koska suurin työ on radioverkon rakentamisessa. Teliasonera ei ole vielä valinnut radioverkon rakentajaa lainkaan Suomessa.

Nyt julkistettu sopimus on voimassa vuoden 2010 ja 2011 verkkourakoissa. 4g-sukupolven lte-verkon rakentaminen jatkuu pitkään sen jälkeenkin, joten koko sukupolven päivitystä Ericsson ja NSN eivät voittaneet.

Kiinalainen verkkovalmistaja Huawei oli alusta lähtien mukana kilpailussa, ja se sai suuren kohun saattelemana Norjan Oslon kaupallisen verkon rakennettavakseen. Teliasoneran pääjohtaja Lars Nyberg kehui Suomessa kiinalaisen valmistajan laatua ja edullisia hintoja. Näin Huawei olikin todennäköisesti neuvotteluissa tehokkaana vipuna hintojen laskemiseksi Ericssonilta ja NSN:ltä.

Tilaa Tietokone-lehti

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös