Tieto rakentaa 50 000 palvelimen datakeskuksen Espooseen
It-palveluyhtiö Tieto aikoo kaksinkertaista palvelinkapasiteettinsa Suomessa avaamalla uuden palvelinten datakeskukse Espoossa. Yhtiön mukaan uuteen 9000 neliömetrin rakennukseen tulee 6000 neliömetriä palvelntilaa. Alkuvaiheessa 18 miljoonaa euroa maksavaan datakeskukseen mahtuu aikanaan 50 000 palvelinta, mutta tilaa otetaan käyttöön vaiheittain. Ulkoistamisen lisääntyminen nostaa palvelinten tarvetta.
Tiedon uudesta palvelinkeskuksesta kertoo Helsingin Sanomat lauantaina.
Yhtiön Suomen-liiketoimintojen johtaja Ari Karppinen sanoi lehdelle, että palvelinkapasiteetin tarvetta kasvattaa tietotekniikan ulkoistaminen, joka on voimistunut talouden laskusuhdanteessa.
Koko tilaa ei rakenneta heti konesaliksi, vaan rakentamisessa edetään 500 neliömetrin osissa sitä mukaa, kun Tiedon ja asiakkaiden palvelinten määrä kasvaa.
Tiedolla on nykyisin 9000 palvelinta Suomessa neljässä datakeskiksessa. Yhtiö ei kerro julkisesti niiden tarkkaa sijaintia tietoturvasyistä. Tiedon isoja asiakkaita ovat Suomen kunnat ja valtio sekä muun muassa kaupan alan suuryritykset.
Tiedon investointi on jäänyt pieneksi uutiseksi siihen nähden, miten paljon näkyvyyttä Google on saanut Haminaan rakennettavalla datakeskuksellaan. Sen suuruudeksi on tosin laskettukin peräti 200 miljoonaa euroa.
Pilvipalvelut tuovat kasvua
Myös palveluiden siirtyminen verkkoon eli hypetetyt cloud-palvelut lisävät Karppisen mukaan palvelinkapasiteetin tarvetta. Tyypillistä on sekin, että tiedot peilataan useille palvelimille eri konesaleissa.
Fyysisten palvelinten määrää sen sijaan vähentävät konsolidointi ja virtualisointi eli se, että yhdessä palvelimessa voidaan ajaa ohjelmallisesti useita palvelimia. Näin koneiden käyttöastetta voidaan nostaa.
Isot datakeskukset ovat suuria energiasyöppöjä. Tieto arvioi uuden palvelinkeskuksensa energiantarpeeksi 1460 megawattituntia kuukaudessa. Yhtiö lupaa, että palvelinten tuottama lämpö otetaan hyötykäyttöön.
Lukua voi yrittää hahmottaa vaikka siihen, että koko Espoon kaupingin sähkönkulutus oli Energiateollisuuden tilaston mukaan vuonna 2008 noin 1899 gigawattituntia.
Tiedon datakeskuksen sähkönkulutus vastaisi siis karkeasti hieman alle prosenttia kaupungin sähkönkulutuksesta toissa vuonna.








