Tietokoneet käyvät pörssissä kauppaa itsenäisesti
Nopea kaupankäynti tuo pohjoismaisille pörsseille uutta likviditeettiä, laskee ohjelmakehitysjohtaja Bob Waghorne.
Kaupankäynti pörssissä on kasvavassa määrin siirtymässä tietokoneiden temmellyskentäksi. Kaupankäyntirobotit tekevät algoritmien ohjaamana itsenäisesti nopeassa tahdissa osto- ja myyntitarjouksia, ja vetävät ne yhtä sukkelaan pois. Yhdysvalloissa jo 80 prosenttia kaupoista on tietokoneiden päättämiä, Suomessa 30 prosenttia ja Pohjoismaisissa Nasdaq Omx -pörsseissä 25 prosenttia. Kasvu on tapahtunut viimeisen kolmen vuoden aikana.
Pörssin vaihto on kasvanut hieman, mutta tietokoneistuminen on johtanut pienempiin keskikokoihin ja kauppamäärien kasvuun. Määrä on Pohjoismaissa kolminkertaistunut viidessä vuodessa. Kauppoja nopeammin ovat kasvaneet toimeksiantojen määrät. Huippukuormitus on viidessä vuodessa viisinkertaistunut.
Algoritmisen kaupankäynnin tavoitteena on haistaa osakkeen kiinnostavuuden kasvu mahdollisimman varhain, ostaa sitä ja myydä nousun taittuessa heti pois, ja toistaa tämä jopa useita kertoja päivässä.
Vaste kymmenesosaan
Tietokoneet tekevät päätöksensä tarkkailemalla erilaisia markkinamuuttujia. Ne pystyvät tuottamaan hyvin nopeasti paljon toimeksiantoja ja hyödyntämään pieniäkin muutoksia. Ne pystyvät myös käyttämään hyväkseen pienetkin markkinatehottomuudet, esimerkiksi hintaerot eri kauppapaikoilla. Esimerkiksi Nokialla käydään kauppaa yli kymmenessä paikassa Euroopassa.
Tämä kuitenkin edellyttää nopeaa tietoa markkinoiden tapahtumista. Maanantaina 8. helmikuuta Pohjoismaissa ja Baltiassa käyttöön otettava Inet-kaupankäyntijärjestelmässä vaste on puristettu millisekunnin neljäsosaan, kymmenykseen aiemmasta. Kilpailijoiden järjestelmissä viive on millisekunnin luokkaa.
Parantunut vasteaika tekevät Pohjoismaiden ja Baltian markkinoista entistä houkuttelevampia nykyisille ja uusille paikallisille ja ulkomaisille välittäjille. Ne myös houkuttelevat tietokonepohjaiseen algoritmiseen kaupankäyntiin. Uusien välittäjien tulo kasvattaa osakevaihtoa ja likviditeettiä.
Nasdaq Omx:n ohjelmakehityksestä vastaava johtaja Bob Waghorne lupaa vielä tämän vuoden puolella lyhyempiä viiveitä. Verkko-, laite- ja ohjelmistoteknisillä uudistuksilla reagointia voidaan nopeuttaa. Kyse on eniten siitä, milloin ne on edullista toteuttaa.








