Tietokoneet säästivät ihmishenkiä

Tietokoneet säästivät ihmishenkiä

Kun kalifornialainen sairaala otti käyttöön tietokoneistetun hoitojen ja lääkkeidentilausjärjestelmän, kuolleisuus laski 20 prosenttia eli varsin dramaattisesti. Syitä tähän on useita. Tosin aina lopputulos ei ole näin hyvä – tai hyvä ollenkaan.

Asiaa on tutkittu Lucile Packardin lastensairaalassa, joka toimii Stanfordin yliopiston yhteydessä Palo Altossa Kaliforniassa. Uutistoimisto Reuters kertoo, että järjestelmä otettiin käyttöön vuonna 2007. Käyttöönoton jälkeen kuolleisuus laski 20 prosenttia, eli puolessatoista vuodessa säästettiin teoriassa 36 ihmishenkeä.

Reuters lainaa tutkimusta, jonka mukaan Yhdysvalloissa kuolee vuosittain 44 000 – 98 000 potilasta erilaisiin hoitovirheisiin. Tietokonejärjestelmillä yritetään laskea tällaisten virheiden määrää.

Vähentää virheitä ja turhia hoitoja…

Esimerkiksi lääketilaukset välitetään tietokoneilla. Elektroninen välitys korvaa monesti epäselvät paperireseptit, mikä voi vähentää lääkevirheitä ja parantaa nopeutta.

Tietokonejärjestelmä voi myös auttaa vähentämään turhia hoitoja. Stanfordin yliopiston tohtori Chris Longhurst kertoo Reutersille, että tietokonejärjestelmä auttoi esimerkiksi vähentämään verensiirtoja, joita Packardin sairaalassa tehtiin liikaa.

… jos toimii hyvin

Aina tulokset eivät ole yhtä hyviä. Joissain tutkimuksissa on jopa havaittu, että tietokonejärjestelmä kasvatti kuolleisuutta.

Ilmeisesti sillä, miten järjestelmä rakennetaan ja otetaan käyttöön, on suuri merkitys. Lucile Packardin sairaala käytti projektiin 50 miljoonaa dollaria (noin 38 miljoonaa euroa). Järjestelmän käyttöönotto suunniteltiin huolellisesti.

Jos järjestelmä ei toimi hyvin, tai sitä ei osata käyttää kunnolla, voisi se heikentää hoidon tasoa tai jopa vaarantaa potilaita.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös