Tietokoneongelmat toivat lentokaaoksen
Pieni ongelma tietokonejärjestelmässä aiheutti torstaina massiivisen lentokaaoksen Yhdysvalloissa. Sadat lennot ympäri maata myöhästelivät ja lentoliikenne ruuhkautui pahoin, kun järjestelmä ei toiminut oikein. On yllättävää miten pieni virhe tarvitaan kaaoksen syntymiseen.
Yhdysvaltojen lentotoimintaa valvova FAA (Federal Aviation Administration) kertoo, että ongelma syntyi lennonjohdon maanlaajuisessa tukijärjestelmässä. Reitittimen ohjelmassa oli jonkinlainen asetusongelma, joka alkoi aiheuttaa ongelmia varhain aamulla torstaina.
Reitittimen vian vuoksi kaksi tärkeää palvelinta putosi pois pelistä, eivätkä lentosuunnitelmat enää liikkuneet järjestelmässä.
Seurauksena oli kaaos, sillä lentosuunnitelmia piti lähettää esimerkiksi fakseina eri puolille maata, ja niitä syötettiin käsin järjestelmiin. Lähtöihin alkoi tulla pitkiä myöhästymisiä, ja lentoliikenne ruuhkautui pahoin.
Kaaos jatkui vian korjaamisen jälkeenkin
FAA kertoo, että vika saatiin korjattua noin neljässä tunnissa. Lentoliikenteen ruuhka alkoi kuitenkin helpottaa vasta paljon myöhemmin.
Yhdysvaltojen lennonohjauksen järjestelmiä on arvosteltu kehnosta luotettavuudesta. Reilu vuosi sitten samantyyppinen ongelma aiheutti vastaavanlaisen koko Yhdysvaltojen lentoliikenteen ruuhkautumisen.








