Tietotekniikka-alalle ylityökielto

Tietotekniikka-alalle ylityökielto

Tietotekniikka-alan työehtosopimusneuvottelut katkesivat marraskuun lopussa tuloksettomina sitkeään riitaan palkankorotusten tasosta. Niiden uudelleen aloittamisesta ei ole mitään tietoa. Työntekijöitä edustava Toimihenkilöliitto Erto yrittää nyt jouduttaa neuvotteluja ylityökiellolla, joka alkaa torstaina.

Erton puheenjohtaja Tapio Huttula moittii, että työnantajan asenne on neuvottelujen aikana vain pahentunut ja tarjoukset heikentyneet.

Työnantajajärjestöt ovat sitoutuneet niin sanottuun palkka-ankkuriin: millään alalla ei palkkoja pitäisi nostaa puolta prosenttia enempää. Erton laskelmien mukaan Teknologiateollisuus yrittää nyt alittaa tuon tason.

”Tämä ei käy alalla, jolla menee selvästi paremmin kuin muilla teknologiateollisuuden aloilla”, Huttula sanoo.

”Palkansaajien tutkimuslaitoksen tuore toimialaennuste lupaa tietojenkäsittelypalvelualan tuotannolle selvää kasvua. Kasvu on ensi vuonna jo runsaat neljä prosenttia ja vuonna 2011 yli kuusi prosenttia. Tähän näkymään työnantajien linja ei istu”, Tietoalan toimihenkilöiden puheenjohtaja Jouko Malinen säestää.

Tietotekniikan palvelualaa koskeva ylityökielto alkaa torstaina aamukuudelta. Toteutuksesta sovitaan yrityskohtaisesti. Neuvotteluissa katsotaan, mitkä välttämättömät työt jäävät ylityökiellon ulkopuolelle.

Tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksen piiriin kuuluu noin 42 000 palkansaajaa.

Tilaa Tietokone-lehti

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös