Tietoturva tulee yhä kalliimmaksi

Tietoturva tulee yhä kalliimmaksi Yritysten tietohallinto on yhä helisemässä älypuhelinten kanssa – niiden pitäminen tietoturvapeiton alla koetaan hankalaksi.

Yritykset joutuvat käyttämään tietoturvansa takaamiseen aina vain enemmän rahaa, kertoo Forrester-tutkimuslaitoksen raportti. Sen mukaan 40 prosenttia yrityksistä käyttää tänä vuonna aiempaa enemmän rahaa tietojärjestelmiensä suojaamiseen. Työntekijät koetaan usein suurimmaksi huolien aiheuttajaksi.

Älypuhelimet ja yhteisöpalvelut nimetään yrityksissä suurimmiksi uhiksi tietoturvalle. Ne ohittavat mahdollisina riskeinä niin pilvipalvelut kuin virtualisoinnin haasteet.

Vaikka virtualisoitujen järjestelmien hallinta saattaakin tuntua hankalalta ja pilvipalvelut vievät merkittäviä paloja yrityksen tiedoista kokonaan pois omista näpeistä, älypuhelimet ja yhteisöpalvelujen kaltaisten kuluttajasovellusten käyttö työpaikoilla nousevat uhkakuvissa niiden ohi. Tietohallintoväki kokee, että niiden käytössä on eniten riskejä, joiden hallinta on vaikeaa ellei mahdotonta.

Perinteisesti eniten rahaa on käytetty verkkojen turvaamiseen, ja tämä linja jatkuu. Erilaiset sovellusten haavoittuvuudet ja muut uhat pakottavat kiristämään turvaa. Toisaalta huoli työntekijöiden joko tahallaan tai vahingossa aiheuttamista pulmista kasvaa. Yritykset joutuvat panostamaan näiden torjumiseen juuri verkkotasolla, koska turvatoimien kiristäminen työasemapäässä nostaa helposti työntekijöiden niskakarvat pystyyn.

Haasteet muuttuvat kaiken aikaa suuremmiksi ja monimutkaisemmiksi, joten houkutus tietoturvan ulkoistamiseen palveluna hankittavaksi näyttää kasvavan samaa vauhtia, Forrester toteaa.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös