"Tietoturvan maanjäristys" – kaikki virusskannerit vaarassa
Uudenlainen ja mahdollisesti erittäin vaarallinen hyökkäys herättää kohua tietoturvapiireissä. Tutkijat väittävät, että melkein kaikissa tietoturvaohjelmissa on rakenteellinen virhe, josta tuholaiset pääsevät läpi. Turvatalojen mukaan asia on vakava, mutta tilanne ei ole näin huono.
Turvaongelman ovat löytäneet Matousec-yhtiön tutkijat. Yhtiö on julkaissut raportin, jonka mukaan lähes kaikki tietoturvapaketit ovat haavoittuvia. Listalla löytyy esimerkiksi F-Securen ja Nortonin tuoreet tietoturvapaketit.
"Tietoturvan maanjäristys"
Hyökkäys toimii siten, että haittaohjelma tarjoaa ensin käyttöjärjestelmälle puhdasta toimintoa. Kun virustorjuntaohjelma on tutkinut toiminnon ja antanut sille puhtaat paperit, se vaihdetaankin toiseen. Toiminnosta voidaan tehdä haitallinen, eikä turvaohjelma huomaisi sitä.
Matousec kuvaili, että kyseessä on Windowsin turvaohjelmien maanjäristys. Ongelma koskisi yhtiön mukaan niin Windows XP:tä, Vistaa kuin Windows 7:ääkin.
Turvayhtiöt: liioittelua
Turvaohjelmien valmistajien mukaan Matousec liioittelee uhkaa. Esimerkiksi F-Securen Mikko Hyppönen toteaa, että asia on vakava ja tutkimuksen huomiot ovat tosia. Hyppönen kuitenkin kirjoittaa, ettei tämä hyökkäys todellakaan riko turvaohjelmia.
Turvaohjelmat pystyvät edelleen estämään nykyiset tunnetut haittaohjelmat, joille on tehty virustunniste. Uhka koskisi lähinnä uusia haittaohjelmia.
Ja vaikka haittaohjelma pääsisi läpi yhden turvakerroksen, ei sillä ole vielä vapaata pääsyä eteenpäin. Nykyään käytännössä kaikissa turvaohjelmissa käytetään useita turvakerroksia, ja tyypillisesti joku niistä voisi saada hyökkäyksen kiinni.
Lisäksi Windows Vistan ja Windows 7:n uudet turvatoiminnot suojaavat osittain uhkalta. Riski on pahin vanhemmissa Windows XP -koneissa.
Riski ei siis välttämättä ole valtava, eikä hyökkäyksen tekeminen olisi kovin helppoa. Turvayhtiöt kuitenkin myöntävät, että ongelma on olemassa. Sitä pyritään todennäköisesti estämään ohjelmien tulevilla päivityksillä.
Asiaa kommentoivat esimerkiksi Sophos ja Trend Micro.








